Etusivu Yhdistys Keikat Artikkelit Keikkapaikat Messulauta Sponsorit Kontakti


TESTOSTEROCK 25.10.2002, Old School Turku
(arvio: Jussi Helenius & Kimmo Jaramo)

NME
Pelkästään puhtaaseen melodiseen heavy ja power metalliin keskittyvän keikkaillan aloitti paikallinen NME, joka aiemmin on tunnettu nimellä Faultline. Myös bändin vokalisti oli vaihtunut kauniimman sukupuolen edustajaksi, joka itse asiassa ryntäsi suoraan lavalta toiselle eli ruotsalaisen teatterin Rocky Horror Show -esityksestä Old Schooliin heviä laulamaan. NME soitti tällä kertaa pelkästään covereista koostuvan keikan, lähinnä ns. pehmoheviosastoa eli setissä kuultiin Alice Cooperia, Scorpionsia, Skid Rowia jne. Päteviä soittajia täydensi laulajan tyylikkään mukaansatempaava lavakarisma sekä selvästi antaumuksellinen esiintyminen. Soundit olivat kohdallaan ja yleisö selkeästi nautti kuulemastaan ja näkemästään vaikkei kovin suurta liikehdintää vielä ollut havaittavissa katsomon puolella.

MACHINE MEN
Henkilökohtaisesti eniten odottamani bändi oli Jyväskylän liepeiltä saapunut Machine Men, jolta vastikään ilmestyi viiden biisin minicd. Bändin musiikki on hyviin heviriffeihin, perinnemetalliin ja vahvaan lauluääneen nojaavaa. Ja voi helvetti tosiaan, mikä ääni sillä laulajalla on! Miten metrin mittaisesta jätkästä voi lähteä noin Suuri ja Mahtava ääni. Siihen olin osannut jo varautua minicd:n perusteella mutta se, että homma toimii livenäkin noin ammattimaisesti, yllätti silti. Laulajan vertaaminen erääseen herra Dickinsoniin eivät ole todellakaan tuulesta temmattuja ja lisäksi kaverilla oli aivan samankaltaisia maneerejakin kuin Iron Maidenin legendaarisella vokalistilla. Osittain Machine Menin musiikistakin voi löytää yhtymäkohtia Rautaneitsyen tuotantoon. Ja tulivathan ne pari Maiden-coveriakin sieltä loppujen lopuksi. Muun bändin esiintyminen oli myös erittäin energistä ja pienen lavan tila käytettiin kokonaan hyväksi heviposeerauksien ja moshausten lomassa liikuskeltaessa.

Jussi Helenius

ALTARIA
Bändi ei sanonut minulle entuudestaan yhtään mitään. Julisteessa komeili suluissa, että "mukana myös Nightwish -jäsen", joka herätti kiinnostukseni välittömästi. Kuka perkele se voisi olla, pähkäilin. Muuta vaihtoehtoa ei jäänyt kuin kitaristi Erno "Emppu" Vuorinen, jonka veikkaaminen sitten lopulta tuottikin tulosta. Mietin kyllä hetken, että onkohan Marco Hietala ängennyt itsensä tällaiseenkin kokoonpanoon mukaan. Onneksi ei.

Altaria oli heti ensitahdeista lähtien täyttä tavaraa. Harvoin enää nykyään törmää johonkin uuteen yhtyeeseen, joka kykenee tekemään niin hyvän vaikutuksen kuin Altaria. Bändi tempasi mukaansa kuin tornado. Nightwishin Emppu ei suinkaan ollut ainoa kuuluisuus bändissä. Toista kitaraa nimittäin hoiteli Sonata Arctican Jani. Kaksikko soittikin erittäin tiukasti yhteen. Heidän sooloiluaan oli suorastaan silmiä hivelevää katsella ja kuunnella. Molemmat selvisivät suorituksistaan puhtain arvosanoin.

Biisipuolella bändin omat sävellykset toimivat nekin moitteettomasti. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen lainabiisivalinnat. Dion Holy Diver, joka allekirjoittaneella on kännykän soittoäänenäkin, Acceptin Balls To The Wall ja Judas Priestin Breaking The Law. Kaikki maailman kovimpia biisejä, mutta aika ilmeisiä covervalintoja. Jos on kuullut kyseiset kappaleet noin 20 vuoden aikana noin 500 kertaa per biisi, voisi tietysti haluta jotain muutakin. No, vittuakos tässä, hyvä näinkin. Ja itse asiassa erittäin hyvä.

Keikan jälkeen jututin Emppua, joka kertoi Altarian saaneen Saksasta levytyssopimuksen. Se ei liene ollut mitenkään vaikeaa, koska bändissä soittaa nimimiehiä ja musiikki toimii kuin höyryveturi. Bändin laulaja on muuten Requiem -bändistä, joka sekin teki taannoin debyyttilevynsä. Varsin toimivaa metallia ja mies on helvetin kova laulaja. Requiemissa soittaa myös kovasti arvostamani progehevibändi Silent Voicesin kaksi muusikkoa. Eli pienet on piirit Suomen maassa.

TWILIGHT GUARDIANS
Salolainen Twilight Guardians oli illan neljäs ja viimeinen esiintyjä. Tämän orkesterin nimi oli sentään tuttu jostain Soundin- ja Rumban demopalstoilta tai vastaavista paikoista.

Yhtye poikkesi Altariasta olennaisesti siinä, että sen musiikki oli huomattavasti nopeatempoisempaa. Bändi esitti ns."sankarimetallia", niin saatanan tyhmältä kuin tuo termi pystyy kuulostamaankin. Eli jossain Stratovariuksen linjoilla mentiin. Altaria puolestaan oli enemmän perinteisempää 80-luvun heavyä.

Twilight Guardiansin pisteet kohosivat oitis, kun laulaja osoittautui vallan kyvykkääksi mieheksi. Hänellä oli oikeaoppiset otteet hallussa, lavaliikehdintä ja yleisönkosinta oli todella komeaa nähtävää. Itse ääni oli toki myös hyvin kuosissa.

Omien kappaleidensa ohessa Twlightit soittivat Deep Purplen Black Nightin, josta en muista kuulleenikaan aiemmin näin toimivaa coveria. Biisin tempoa oli lisätty rutkasti ja se saikin nelivitoseni polkemaan tahtia lattiaan. Keikan loppupuolella seurasi vielä toinen lainavalinta, joka oli Iron Maidenin Bring Your Daughter to The Slaughter. Ihan osuva heitto sekin, muttei mikään mullistava.

Kaiken kaikkiaan ilta oli mielestäni oikein onnistunut. Harmi, että kaksi ensimmäistä bändiä jäivät aikaisen soittoaikataulunsa vuoksi näkemättä. Se onkin juuri tällaisten tilaisuuksien heikko puoli, että porukka ei saavu ajoissa paikalle ja tarjontaa on ehkä yhden bändin verran liikaa. Nostan hattua järjestäjille, että kaiken örinäsonnan ohella järjestettiin keikka, jossa oli oikeita hevimetallibändejä.

Kimmo Jaramo


« Takaisin

Soitin-Laine
Vertikaali Oy
Karhukopio
Turun Paja
Musiikkinurkka
Skin Craft
SueZine
Iki-Pop
Sivuston toteutus: Aurentia Solutions