|

Mental Transformation
(Lähde: Mental Transformation)
Me, Mental Transformation, olemme salolainen vuonna 2001 alkunsa saanut raskasmetallia esittävä yhtye. Kaikki lähti liikkeelle, kun herrat Matti Malminen & Sauli Piirola törmäsivät toisiinsa jonakin ennaltamäärättynä tai ennaltamääräämättömänä talvi-iltana. Viimeksimainitun aikaisempi yhtye, Demigoddes, oli jo aikoja toiminut sangen tehottomasti pötkimättä juuri mihinkään eikä Malmisenkaan mullalla peittyneen oloisen orkesterin toiminta kovin eläväistä ollut loppuporukan vaikutaessa tyystin toisella puolella Suomea. Siispä ainoa tarpeeksi viisas ajatus kyseisten kitaristien mielestä oli lyödä viisaat kitaristinpäänsä yhteen; alulle pantiin jotain uutta ja hurjaa!
Kannuja kalistamaan kaksi perustajajäsentä metsästivät Tuukka Franckin. Hän oli tuttu jo muutamia vuosia toimineesta Obruthionista, jossa hän vastaa rummuista ja sanoituksellisesta annista vielä tänäkin päivänä. Laulupuolta hoitamaan hankittiin kapteeni Altrismal, eräs paikallisista hulluista. Jonkin aikaa soiteltiin tällä kokoonpanolla, kunnes sitten aivan kuin tyhjästä ilmestyi Tapani Lammervo. Ei siinä ehtinyt transmogrifikaatiota sanomaan kun mies oli jo muuttunut MT:n basistiksi.
Vain hölmöläiset paukuttelevat kuukaudesta ja vuodesta toiseen aikaansaannoksiaan tallentamatta niitä jälkipolville. Sellaisia me emme olleet, vaan astuimme eräänä lauantaina lokakuussa 2001 Salossa onnellista studionelämää viettävän Studio-Havenin kammioihin demonteon merkeissä. Kaiken kohinan jälkeinen tulos oli jotakuinkin seuraavanlainen: 3 nopeaa mättöpitoista rallia suomenkielisillä teksteillä ja akustinen outro. Koko komeus paketoitiin kurjiin kansiin ja itsejulkaistiin vanhalla nimikkeellämme (joka muuten oli Balothron).
Joulukuu toi tullessaan Joulupukin ja tonttujen lisäksi myös ensimmäisen julkisen esiintymisemme.Turun TVO toimi tapahtumapaikkana ja Kaaos II tapahtuman nimenä. Vähälukuisen yleisömme mieliin lienee syöpynyt ainakin yllättäen paikalle pyörähtänyt mystisiä paketteja viskonut Joulupukki...
Puolisen vuotta tapahtuneen jälkeen oli jälleen kertynyt demollisen verran uutta materiaalia. Aika oli kypsä uusille ja paremmille nauhoitussessioille! Evoluutio oli ottanut melkoisen loikan tässä ajassa ja lopputulos olikin huimasti mieluisampaa kuultavaa kuin edellinen yritelmä. Tällä kertaa rahkeet riittivät jo röyhtäyksen verran alle puolen tunnin mittaiseen 6 biisiä sisältävään plättyyn. Taas kerran Havenilla purkitettu tuotos tunnettaan nimellä Merkurius Hg.
Vain hieman ennen Merkurius Hg:n (itse)julkaisua tapahtuikin sitten varsinainen Yllättävä Juonenkäänne: basistimme Lammervo ilmoitti eroavansa Mentalista vedoten henkilökohtaisiin syihin! Kukaan ei kuitenkaan seonnut, vaipunut kurjuuden kuiluun tms. vaan tilalle saatiin harvinaisen nopeasti Earthquakessa kitaraa ja Mandatoryssa rumpuja soittava, Studio-Havenin isäntä & ties mitä hommaileva Antti Porkka.
Itse aineisto on näinä päivinä death- & black - vivahteista menoa. Tekstien lähtökohdat ovat usein unissa, erilaisissa poikkeavissa kokemuksissa fyysisessä tai jossain muussa todellisuudessa, visioissa ja hulluuden syövereissä. Uskonnollisten, aatteellisten ja tiesminkä kantojen ilosanomamainen esilletuominen on varsinkin jatkossa päätetty jättää aivan muiden tapausten tehtäväksi.
Nykyään etsimme Merkurius Hg-demon avulla levytyssopimusta & esiinnymme tarvittaessa keikoilla. Niitä onkin tähän mennessä ollut peräti neljä: jo mainittu Turun keikka, performanssit Salon torilla Heavy Metal Weekend-pippaloissa & Maksimissa, jossa
mukana rymyyttämässä oli Mandatory + Salon työväentalolla jossa myös soitti Mandatory ja muita orkestereita.
"Follow the Perilous Path
So you shall at last
Awaken the Inner Voice
Oh yeah, the Kaos' Noise!"
Yhteydenotot: mtransformation@hotmail.com
«
Takaisin
|