|
Alkoholokaust II / 8.12.2000 / S-Osis, Turku
(arvio: Pasi Bunda)
Oli taas aika Alkoholokaustin, tällä kertaa pikkujouluisissa merkeissä. Turun S-osikselle kokoontuivat Sotavuohi, Searing Meadow, Obruthion sekä Funeral Feast tuomaan infernaalisen lämmintä joulumieltä.
Ensimmäisenä lavalle konttasi paikallinen Sotavuohi. Bändi keräsi pisteet kotiin ainakin komiikassa ja surkuhupaisuudessaan. Tyylinä oli ilmeisesti primitiivinen black metal. Primitiivistä ainakin sillä koskaan ennen en ole nähnyt yhtä alkeellista ja huonoa keikkaa; rumpali ei pystynyt soitamaan oikein Yksinkertaisintakaan komppia saatika istumaan rumpupenkillä. Ilmeisesti glögi maistui. HÄpäisy oli taattu! Sotavuohi paljastui teuraslampaaksi!
Toisena lavalle nousi Obruthion, viime näkemän kokoonpano oli supistunut huomattavasti; bändi esiintyi perus-triona toisen kitaristin sekä syntikansoittajan puuttuessa. Bändi oli tyypillistä ja tavallista bläkkistä. Sinänsä ihan toimivaa utta loppuunkaluttua, tällainen on kuultu sekä nähty kymmeniä kertoja ennenkin mutta harvoin yhtä järkyttävillä soundeilla. Ei sinänsä huonoa mutta ei mitään shokeeraavaakaan. Tavallista.
Illan yllättäjäksi paljastui paikallinen Searing Meadow. Aluksi näytti siltä että ruåtsin ikioma Kent on saapunut S-osiksele. Setin alkaessa tuollaiset ajatukset kaikkosivat nopeasti, bändi veivasi tiukkasti melodista death-bläkkistään, Bändi ansaitsee ehdottomasti vuoden tulokas -palkinnon.
Count De Nocten viime hetkellä peruutettua keikkansa headlineriksi ajautunut Funeral Feast veti rankan joskin ei-mitään-uutta setin. Pojjaat maskeineen tosiaan tietävät mistä nunna pissii! Erittäin toimivaa pingviini-meininkiä! Tällaista on nähty ja kuultu mutta jos homma toimii niin se toimii perkele! Ilta kokonaisuudessaan ei ollut mikään erikoinen mutta aina tällaisen illan mielummin viettää kuin kuolaa paikallisessa räkälässä tuoppiin.
«
Takaisin
|