 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
DEMILICH, CENTINEX (Swe), WORLD BELOW (Swe), Tätäkin iltaa tuli odoteltua iät ja ajat innosta tiukkana, sillä viiden bändin listasta jokainen kiinnosti etukäteen ainakin jollakin tasolla. Siksipä olikin hivenen harmillista huomata, että muu Turku ei ollut asiasta yhtä mieltä. Olihan jengiä nyt kohtuullisesti paikalla, mutta lavalla keikkui sentään semilegendaarinen Demilich, joten lattialla olisi nähnyt mieluusti enemmänkin tungosta. Hyvissä ajoin happy hourin paremmalla puolella keikkansa aloittanut Ghost Guard vakuutti allekirjoittaneen taannoisella demollaan, joka sisälsi tiukkaa ja tarkempaa määrittelyä kaihtavaa turpaanvetoa. Jäsenistössä veivaa mm. entisiä Enochian Crescent ja Cartilage –jäppisiä, joten mikään kokematon poikakerho Ghost Guard ei ole. Ja kyllähän tuo ammattimaisesti lähti livenäkin, mutta jostain syystä meininki ei jaksanut innostaa läheskään samalla tavalla kuin levyltä kuultuna. Soitto kyllä kulki ja homma oli näennäisesti hanskassa, mutta kun ei irtoa niin ei irtoa. Yleisökin vaikutti perin välinpitämättömältä ja vain keikan päätteeksi heitetyt Slayer-coverit saivat niskaan liikettä. Hienoinen pettymys siis, mutta erittäin lupaavasta ryhmästä kuitenkin on kyse. Annetaan sopan vielä hetki hautua ja josko sitten seuraavalla kerralla tulisi tossuunkin liikettä. Demigod on tullut todistettua jo useampaankin otteeseen ja kokemus on ollut aina yhtä varma. Pitkää uraa puskenut, mutta valitettavan harvalukuisilla levytyksillä pelaava bändi ryssi taannoisen Shadow Mechanics –levyn liian kliinisellä tuotannolla, mutta itse kappaleet pelaavat mainiosti etenkin livenä. Etenkin My Blood Your Blood on semmoinen räjähdys, että moni kokeneempi yhtyekin saisi ottaa oppia. Ja kun tuo livenä kajautettiin, niin pakkohan sitä oli rynnätä lattialle niskavalssia tanssimaan. Setti oli varsin vakuuttavaa mättöä muutoinkin. Slumber Of Sullen Eyesin klassikot sulautuivat hyvin uudemman materiaalin joukkoon ja Tuomas Ala-Nissilän miehekäs ääni saa odottamaan tulevaa pitkäsoittoa innolla. Mitään sen kummempia ylläreitä ei keikalla kuultu, vaan kyseessä oli tasalaatuisen vakuuttava näytös yhdeltä kotimaamme pitkäikäisimmiltä death metal yhtyeiltä. World Belowin keikalta odotin erityisen paljon, sillä aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Maelstrom oli kolmella sanalla sanoen perkeleellisen kova esitys. Doomia tuskaileva ryhmä sekoittaa vanhakantaista tuomiota onnistuneesti modernimpaan ilmaisuun ja kappaleisiin on annosteltu uhkaavaa kauneutta ja ankaruutta juuri sopivalla suhteella. Soiton alkaessa kiroilinkin pahaa tapaani juoda aivot tasaiseksi aina keikkailtoina, sillä World Belowin musiikin nyansseja ei idioottihumalassa havaitse. Runsaasti levyä kuunnelleena väittäisin kuitenkin, että ei bändikään ehkä aivan parhaimmassa mahdollisella vedossa ollut, sillä esityksestä paistoi jonkin asteinen varovaisuus. Ehkäpä vaisusti reagoinut yleisö ei motivoinut energisempään liikkeeseen, mene ja tiedä, mutta parantamisen varaa olisi vielä. Tosin pitää mainita, että World Below ei ole juuri keikkakokemusta ehtinyt hankkimaan, että eiköhän meno tuosta vielä tulevaisuudessa parane. Hyvä vetäisy joka tapauksessa, mutta odotukseni vain olivat kohtuuttoman suuret. Centinex käväisi Turussa viimeksi kai parisen vuotta sitten. Tällöin pienessä klubissa riehunut poppoo ryskäisi tasalaatuisen energisen setin ruotsalaista melodista deathia ja samat sanat pätevät myös
tämänkertaiseen esitykseen. Mitään kovin inspiroivaa keikasta ei oikein osaa sanoa, sillä nämä hurrit jättävät jotenkin aina vähän kylmäksi. Levyt ovat ihan kivoja ja keikkakin oli ihan kiva, mutta ei tässä Illan päättänyt Demilich on outo bändi. Olen yrittänyt kuunnella porukan ainoaksi jäänyttä pitkäsoittoa 12-vuoden takaa monia kertoja, mutta vaikutelma on jäänyt aina jotenkin vajaaksi. Omaperäisyyden puutteesta Demilichia ei kyllä voi syyttää, sillä bändin kiemurteleva ja vaikeaselkoinen kuolometalli ei taida omata ainuttakaan vertailukohtaa. Musiikki on mielenkiintoista, mutta etäistä, ja odotinkin illan keikkaa kohtalaisella innolla. Josko tuo tuosta vaikka elävänä tappaisi. Ja todellakin, jos keikan aikana huomaa toivovansa yhtyeeltä livelevyn julkaisua, niin homma ei voi olla aivan pyllyllään. Miellyttävän brutaalilla soundilla soittanut Demilich osoitti olevansa kovassa kunnossa edelleenkin, vaikka varsinaisista aktiivivuosista on aikaa jo teini-iän verran. Laulaja Antti Bomanin liejuörinäkin tulee nykyään hivenen normaalimmalla sävyllä, mikä on ainakin omissa kirjoissani ehdottomasti positiivista. Vokaaleissa oli voimaa ja vihaa, eikä muunkaan bändin työskentelyssä moitteen sijaa ollut. Hienoa oli tämäkin yhtye päästä vihdoin kokemaan, sillä uutta materiaalia tai edes kovin monia keikkoja ei Demilich enää tulevaisuudessa tarjoa.
|
