WEST COAST HOLOCHAUST 7
27.5.2005 Turun Klubi
(Teksti: Leea Mäkelä)

Kiitos työn raskaan raadannan, saavun paikalle sen verran myöhään, että ehätän nähdä illan aloittaja-akti Rilkalta vain kaksi viimeistä biisiä, jotka kyllä jytisevät ihan mallikkaasti. Kokonaisvaikutelma on melko powerinen. Päähuomioni Rilkassa kiinnittyy laulajaan, jolla on valtava, voimakas ääni. Myös hänen esiintymisessään on voimaa ja uhoa perinteisen heavyn malliin, ei aggressiivisuutta absurdisti liioitellen, vaan… No, heavyhengessä voiman tuntoa uhkuen. Kerrankin joku on ensin heavylaulaja ja vasta sitten jotain sukupuolta, laulaja nimittäin näyttäisi olevan pikkuruinen nainen, mutta ei todellakaan piipitä ja sirkuta kainosti niin kuin naisten metallissa yleensä odotetaan tekevän. Myöhemmin annan kertoa itselleni, että kyseessä on norjalais-suomalaisen Rilkan vasta toinen keikka, mikä ei ainakaan setin päätöksessä näkynyt, niin varmalta vaikutti meininki.

Toisena lavalle astuu Obscurant, joka ainakin allekirjoittaneelle oli nimensä mukaisesti niin hämärä tuttavuus, että nimikin pitää tarkistaa useampaan kertaan: ”Mikäs tää bändi nyt olikaan?” Lavan eteen tosin vyöryy joukko teinifaneja kutemaan, eli suosiopohja on olemassa. Tai sitten Obscurant soittaa nuoremman polven korvissa kutumusiikkia. Minusta se kuulostaa kenties enemmän ”sahaanpa raajani irti metsän siimeksessä” -musiikilta. Alkuryöpsähdyksestä johtuen ensivaikutelma kuulosti perusbläkkiseltä, mutta töksähdyksen jälkeen musiikki alkaakin virrata jouhevammin, lönkyttelytempoisena raskautena, ja laulaja alkaa esitellä repertuaariaan laajemminkin: rääkkeen lisäksi irtoaa uskottava matala murina ja tarpeeksi hyvä puhdaskin laulu! Rispekt. Coverina soitetaan Hypocrisyä, ja vertailukohdan löydyttyä on todettava, että siltä kuulostaa omakin materiaali. Teinikutijoitten ohella yleisöä leimaa tuolilla istunut ja sillä välillä huitonut kauluspaitainen geriatrikko. Kummaa menoa…

Seuraavana lavan valloittaa coremättäjä Rytmihäiriö ja keskilattian keesipäitten ja döödimiesten pitti. Energia on kieltämättä käsin kosketeltavaa, ja HC-punkin yhtäläisyydet tiettyihin äärimetallin genreihin tulevat havaituksi. Ilmeisesti sekä bändi että yleisö antavat kaikkensa, sillä vokalistilta lähtee loppua kohti niin hienosti ääni ja yleisö on niin haltioissaan päästessään huutelemaan mikkiin. Gambinakin virtaa.

Throes Of Dawn siihen päälle olikin sitten melodisempaa ryöpytystä siihen päälle. Ryöpytysosasto muodostaa bändein välille jonkinlaisen jatkumon, vaikka melodisuus, suvannot ja tuulensiepparikoskettimet muodostavatkin aiemmista akteista selkeästi erottuvan tilansa. Koneosastolta lienee lainattu idea esiintymisen taustalla pyörivästä videosta, mutta yhtenäisen kuvakollaasin sijaan Throes of Dawnilla on jokaiseen biisiin oma taustavideonsa, jossa pyörii luuppina muutama kuva, jotka kieltämättä istuvat kappaleiden tunnelmiin ja tempoon kuin nenä päähän. Kuvat ja tunnelmat vaihtelevat sodasta ja joukkohaudoista vedenalaiseen pyörteilyyn ja pilvien virtaan taivaalla. Bändi on panostanut myös omaan visuaaliseen näyttävyyteensä asuvalinnoilla. Illan goottilaisin akti siis. Pienestä ja innokkaasta fanijoukosta lähtee ilman mikkejäkin ääntä enemmän kuin Rytmihäiriön faneista, ja myöhemmin kuulen pettymyksen purkauksia siitä, että setti rajoittui vain seitsemään kappaleeseen.

Ennen …and Oceansin lavalle astumista lava verhotaan muoviin, ja kun sankarit saapuvat, fanit raastavat muovin pois. Lattia on täynnä riekkujia ja niin kyllä seinustatkin, eli tätä on selvästi odotettu. Kaoottinen ja väkivaltainen mättö on niin tiukkaa että hetkittäin tekisi mieli itsekin liikkua, mutta on niin kuuma että tuntuu kuin sisällä alkaisi kohta sataa, ja happi Klubilta on loppunut jo edellisen bändin aikana. …and Oceans törisee kuin lauma vihaisia ampiaisia, mätkii väen pilkkeiksi ja lunastaa paikkansa pääesiintyjänä. Lyhyellä retkellä hotelli helpotukseen kuulostaa aivan siltä kuin bändi rikkoisi samaan aikaan vessan seinää eri tempossa kuin kurittaa yleisöä. Laulajan lavashowsta on vielä mainittava, että se on melkoinen näky sinkoilemisineen, vatsatanssiväristyksineen ja niiden yhdistelmineen. (Miksi lie huomioni kiinnittyy erityisesti laulajiin pitkin iltaa?) Ilta päättyy coveriin, johon tuotetaan vierailevaksi tähdeksi huutamaan myös Swallow the Sunin laulaja. Piisin identiteetti jää hämäräksi, koska sekin on murjottu tehokkaasti …and Oceans muottiin.

Mutta sitten onkin jo aika suunnata kotio nukkumaan inisten tyytymyksestä.