ARCHGOAT, ENOCHIAN CRESCENT, SATANIC WARMASTER
BESTIA (est9, WARHORN
Turun Klubi 26.8.2005

teksti: Serpent
kuvat: Ville Yli-Knuutila.

 

WCH-yhdistyksen brutaalimman musiikin syyskauden avajaiset tapahtuivat varsin tummissa ja rujoissa sävyissä. Paikalle oli saatu niin black- kuin death metal -tyylisuuntienkin edustajia, mutta pääasiassa varsin synkkäsoutuisesti. Vaikka ilta kärsikin hienoisista aikataulumyöhästyksistä kautta illan, se ei menoa pahemmin haitannut. Paikalle oli myös saapunut varsin paljon väkeä, eikä ihme, olihan illan tarjonta paikoin varsin laadukasta.

Karjalan black metal -hulluus

Ehkä hieman yllättävästikin soitti ensimmäisenä Lappeenrannan black metal -ylpeys, Satanic Warmaster. Melkoista mainetta nauttiva ja arvostettukin bändi veti tasaisen hyvän keikan ilman ihmeempiä krumeluureja varsin olemattomalla esiintymismeiningillä.

Yleisöä oli kertynyt heti alkuillasta, kellon ollessa vasta noin puoli kymmenen keikan alkaessa, varsin hyvin paikalle. Eikä ihme, sillä Satanic Warmasterin kolmikon esittämä keikka piti sisällään tuttuun tapaan vain hyviä biisejä, sekä uudelta levyltä, että myös vanhempia ralleja. Keikkavarmuus näkyi myös siinä kuinka yleisö tarttui mukaan jo keikan alkupäässä.

Soundillisesti keikka oli onnistunut, sillä soittimet erottuivat toisistaan hyvin. Laulu ja soittimet olivat muutoinkin hyvin balansissa keskenään, joten sillä saralla ei aihetta valittamiseen ole. Hieman elävämpää liveä olisi bändiltä ehkä toivonut, mutta tunnelma oli hyvä näinkin ja sellaisenaan keikka olikin anniltaan illan parhaasta päästä.

Sodan sarvipäät

Paimiolaisylpeys Warhorn oli toisena vuorossa. Nopeatempoista black metalia soittava ja demoillaan kohtalaisesti vakuuttanut bändi oli panostanut live-touhuunsa ainakin ulkoasullisesti. Muun muassa kaasunaamariin ja kommandopipoon sonnustautuneet black metal -nuorukaiset panostivat live-esiintymiseensä Satanic Warmasteria enemmän ja ehkä osittain samaisesta syystä myös keräsivät suuremman yleisön lavan edustalle.

Kappaleet menivät bändillä melkoisen varmalla otteella, eikä live tuntunut jättävän myöskään yleisöä kylmäksi. Soundillisestikin varsin mukiinmenevä keikka oli aivan kelvollista katsottavaa, mutta biisien tuntemattomuus ja toisaalta vielä ehkä lopullista tyyliäänkin hakeva keikka kärsi lievästi vaisusta tunnelmasta. Vaikka loppua kohden keikka ehkä alkoi hieman tympimään, oli se siitä huolimatta kokonaisuutena menettelevä kaikin puolin.

Kuninkaan paluu

Kolmantena lavalle kipusi eräs illan eniten odotetuista ja samalla myös pidetyistä orkestereista. Vuorossa oli turkulainen Archgoat, joka yli kahdetoista vuoden tauon jälkeen on osoittanut olevansa vahvassa live-kunnossa ja vieläpä hienoisesta kokoonpanomuutoksesta huolimatta.

Verisin päin ja corpsepaintit yllään nousi kolmikko lavalle, eikä myöskään niittejä, nauloja tai väärinpäinristejä oltu unohdettu. Varsin vakuuttavasti heti alusta alkaen yleisön haltuunsa ottanut bändi veti todella vahvan setin vanhoja biisejään ja osoitti edelleen olevansa suomalaisen vanhakantaisen black/death metalin kruunaamaton kuningas. Live-puoli oli hyvin hallussa ja soitto kulki rasvatusti aina suosiota kerännyttä cover-biisiä myöten.

Myös yleisö tuntui selvästi nauttivan trion mustalla energialla ladatusta esityksestä, mikä ei ihmetytä allekirjoittanutta lainkaan. Kynttilöillä ja tunnelmallisella valaistuksella sävytetty esitys vavisutti myös bassovoittoisella, raskaalla soundillaan ja homman kruunasi vokalistin vahva örinälaulanta. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä oli ehdottomasti ilman vahvin esitysi, jota olisi katsonut mielellään kauemmankin aikaa.

Petollisen huonoa

Illan ainoana ulkomaalaisesiintyjänä soitti virolainen Bestia, jonka musiikillinen tyyli olin jonkin sortin black/death metalia melodisin ottein. Alusta alkaen varsin diipadaapamaisella esityksellä esiintynyt bändi ei vakuuttanut sen koommin biiseillä kuin esiintymiselläkään. Liekö lievä nousuhumala vaikuttanut tunnetasoon, mutta bändi kuulosti hieman korostetusti sanoen melkoiselta tusinapaskalta.

Myös yleisökato vaivasi bändin esitystä, mikä ei sinänsä ihmetytä Suomen kamaralla lähes täysin tuntemattoman bändin toimesta ja vieläpä ankeita biisejä esittäen. Vaikka bändin live-esiintyminen ei aivan toivotonta ollutkaan, ei se tarjonnut myöskään mitään kiinnostavaa tai ihmeellistä. Tavanomaisen soittamisen lisäksi bändi ei pahemmin jäänyt mieleen, paitsi laulajan korkealta vedetyn ja erottuvan rääkynän toimesta, joka onnistui kuulumaan paikoin melko ärsyttävästikin.
Vaikka keikka olikin illan heikointa antia, ei esitys nyt aivan surkea ollut. Sen verran valju kuitenkin, että näillä eväillä bändi ei kovin pitkälle tule pötkimään.

Rampautunut kuunsirppi

Keikkatapahtuman viimeiseksi esiintyjäksi päätynyt ja samalla varmasti myös illan tunnetuin bändi, Enochian Crescent, saapasteli lavalle noin kello yhdeltä yöllä. Omalaatuisella tunnelmalla latautunut bändi valmisti yleisönsä mukan muun muassa suitsukkeita jakamalla, jotka toivatkin Klubin saliin eittämättä mielenkiintoisen hajumaailman.
Bändin keikka itsessään kärsi kuitenkin pahoista teknisistä ongelmista. Asiaa eivät myöskään helpottaneet uudet, tuntemattomat biisit, jotka tekivät keikasta varsin vaikeasti lähestyttävän. Päällimäisinä ongelmina olivat erittäin huonot soundit, joista tuntui erottuvan vain laulajan ääni sekä rummut. Eivätkä ongelmat loppuneet itse soundeihin, sillä myös toisen kitaristin laitteistoissa oli pahoja häiriöitä, joka teki keikasta äärimmäisen vaikeaselkoisen ja hankalasti nautittavan tapauksen.
Muilta osilta live-tunnelma oli melkoisen kohdallaan. Bändi jaksoi yrittää yleisön mukaansa tempaamista ja esitys oli onneksi muutakin kuin tympeää paikallaan seisomista. Valitettavasti itse musiikista oli vaikea saada kiinni paitsi uudepien, tuntemattomien kappaleiden takia, myös huonojen soundien ansiosta. On mahdotonta sanoa kuinka onnistunut keikka olisi ollut kyseessä kunnon soundeilla varustettuna, mutta tällaisenaan tapaus oli Enochian Crescentin huonoimpia ja tylsimpiä keikkoja miesmuistiin.

Kaikkiaan ilta jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle, kiitos Archgoatin ja Satanic Warmasterin hyvien keikkojen. Myös Warhornin esitys oli keskitason paremmalla puolella ja paria tapausta lukuun ottamatta soundit olivat yleisesti ottaen hyvät ja yleisöäkin melkoisen paljon paikalla. Plussaa myös kattavien distrojen läsnäolosta ja keikan suhteellisen aikaisesta aloittamisajasta, jotta myös Klubin happy hourilla oli tarjottavaa janoisen yleisön iloksi. Kokonaisuutena, heikoista kohdistaan huolimatta, onnistunut ilta.