TESTOSTEROCK -esittelyt
(Haastattelija: Jussi Helenius)




Kerro bändin syntyyn vaikuttaneista tekijöistä, bändin alkutaipaleesta sekä mahdollisista kokoonpanomuutoksista/-lisäyksistä vuosien varrella. Kerro myös jokaisesta bändin julkaisusta jotain.


Machine Men/J-V: Bändihän lähti siitä, kun muut pojat paitsi minä, soittelivat Iron Maiden covereita huvikseen ja siinä samassa tekivät omiakin biisejä. Siitä se sitten vähitellen lähti ja kun minä liityin (taisi olla 1998), niin Machine Men "virallisesti" syntyi. Samalla kokoonpanolla ollaan edelleen. Olemme tehneet kolme demoa ja yhden virallisen EP:n. 1. demo tuli 29.5.1999, ja se nousi heti kärkeen Soundin demopalstalla. 2. demo tehtiin 7 & 9.12 1999 ja se saikin sitten jo demosedän merkin Soundissa. 3. demo tuli lokakuussa 2001. Se sai demosedän merkin ja kuukauden demo -palkinnon Soundista. Varmasti noista demoista on ollut muuallakin arvosteluja, mutta eipä nyt tule mieleen. Viimeisimmän demon jälkeen saimme sitten levydiilin Dynamic Arts Recordsilta, minkä alla teimme & julkaisimme EP:mme kesäkuussa 2002. Se on saanut huiman hyvät arvostelut ympäri maailmaa alan medioissa ja on saanut suht hyvin myös radiosoittoa ympäri pallon.


Altaria/Tony Smedjebacka: Altaria sai alkuunsa vuonna 2000 kun minä ja basisti Marko Pukkila ruvettiin tekemään biisejä yhdessä ja suunniteltiin että niitä voisi joskus nauhoittaakin… Saatiin Sonata Arctican Jani Liimatainen sekä kokenut laulaja Johan Mattjus mukaan projektiin. Tehtiin muutama keikka ja huomattiin että homma toimi ja siitä sitten projektista tuli oikea bändi. Viime vuoden lopussa Mattjus siirtyi muiden kiireiden vuoksi sivuun ja tilalle tuli nykyinen laulaja Jouni Nikula. Tähän asti pihalla on kaksi demoa, Sleeping Visions ( 2001 ) ja Feed The Fire ( 2002 ). Sleeping Visions on nopeasti tehty aika raa'an kuuloinen demo ja ehkä vähän "rokkaavampi" kuin uudempi demo. Ehkä enemmän metallia edustavan Feed The Firen teko vaati vähän pidemmän ajan ja sillä saaimme myös levytyssopimuksen Saksasta.


Twilight Guardians/Calle:
Rumpalimme Henku ja entinen laulajamme halusi laittaa pystyyn hevipumpun joskus 1997. Siitä lähti soittajien metsästys. Laulajamme vaihtui -98 ja saimme kehiin ihmekurkku Vesan, joka aikaisemmin toimi basistina. Myöhemmin saimme bassoon kaljasaavi Tångin. Teimme Land of the kings demo cd:n -98. Se äänitettiin Viialassa, Tampereen kupeessa vanhan humppamuusikon kellaristudiossa. Vuonna 2000 sitten tuli debyyttilevy "Tales of the Brave", jonka julkaisi saksalainen Angular-Records. Se äänitettiin Suomenlinnassa Viaborgissa.

Miksi soitatte sellaista musiikkia kuin soitatte? Eli vaikutteet, esikuvat tms. kehiin. Jokaisen bändin tyyli pohjautuu kuitenkin pitkälti 80-luvun perinteiseen hevimetalliin. Onko esim. arvosteluissa tullut esille bändejä, joihin musiikkianne olisi verrattu? Mikä on maailman paras bändi?!?!


MM/J-V: Vaikutteet? Eihän meillä ole… Ei :). Tottakai SE suurin vaikuttaja varmasti on Iron Maiden, minkä yleisö kuulee, mutta paljon on myös vaikuttanut myös Bruce Dickinsonin soolotuotanto, sekä muut 80-luvun bändit kuten Queensryche. Black Sabbath on tietenkin myös yksi. Vaikutteet ovat kuitenkin aina vähän kyseenalaisia. Jotkut kuulee niitä erilailla kuin toiset. Arvosteluissa meitä on jonkin verran verrattu Iron Maideniin. Laulua on aina verrattu Bruce Dickinsoniin, mikä vähän harmittaa, koska laulua harvemmin täysin arvostellaan - lähinna vaan vertaillaan. Minkäs Parviainen sille voi, että kuulostaa siltä…


A/T: Tämä on se musiikkityyli mitä itse kuuntelemme ja mistä tykkäämme… Arvosteluissa on tulllut esille esim. Dio, Dokken, Stratovarius ym… Maailmassa on niin paljon hyviä bändejä etten viitsi mainita vain yhtä…


TG/C: Soitamme tätä musaa, koska itse pidämme siitä. Vaikutteita on paljon, esim. Deep Purple, Judas Priest, Iron Maiden, Helloween, Europe, jne jne. Meitä on verrattu, yllättäen, esim, Sonata Arcticaan, Hammerfalliin, Stratoon, Helloweeniin, Dream Theariinkin??? Gamma Ray jne. Maailman paras bändi on Cannibal Corpse.

Vaikuttavatko jäsenet joissain muissa bändeissä tai projekteissa? Miten nämä muut bändit sijoittuvat tärkeysjärjestyksessä? Onko tullut päällekkäisyyksiä tai valintatilanteita bändien välille?


MM/J-V: Minulla on ainoastaan toinen bändi meidän bändiläisistä. Soitan Funeris Nocturnumissa. Onhan noita projekteja sitten muillakin, mutta niistä ei enempää… Päällettäisyksiä ei ole tullut vielä ja eiköhän jokainen tiedä sen tärkeysjärjestyksen henkilökohtaisesti.


A/T: Jani soittaa niinkuin aikaisemmin kerroin myös Sonata Arcticassa. Sen lisäksi laulaja Jouni Nikula vaikuttaa myös kokkolalaisessa Requiem-yhtyeessä. Ei ole ainakaan vielä tullut päällekkäisyyksiä tai ongelmia tästä syystä…


TG/C: 3/5 osaa bändistä soittaa rokkipumpussa nimeltä Six Pack Annie. Eipä ole mitään kummempia päällekkäisyyksiä tullut eikä valintatilanteita.

Mitä asioita haluatte ilmaista tai tuoda julki musiikillanne? Ovatko sanoitukset miten tärkeä osa bändinne ulosantia? Kerro hieman aihepiireistä, joita sanoituksissanne käsitellään.


MM/J-V: Onhan ne tärkeitä. Enemmän sanoittajalle tietenkin, mutta kyllä muullekin bändille. Ei se kuitenkaan ihan sama ole mitä lauletaan. Jokainen biisi on oma kiero tarinansa. Ei mitään kantaaottavaa (ainakaan vielä :). Aihepiiri on: "Alakerta kutsuu".

A/T: Lyhyesti sanottuna haluamme soittaa hyviä biisejä ja pitää hauskaa =) Kun puhutaan sanotuksista niin mielestäni tärkeintä on, että ne kuulostaa hyvältä ja sopii biisiin. Meillä ne on yleensä kirjoitettu sillä tavalla että kuuntelija itse saa päättää mistä ne kertoo ja mitä ne sille merkitsee…


TG/C: Sanoituksemme koskevat lähinnä elämää ja puutarhanhoidon tuskallisuutta ;)

Oletteko enemmän studio- vai livebändi? Miten perfektionisteja olette sekä studio- että livetilanteessa soundien ja lopputuloksen suhteen?


MM/J-V:
Mielestäni olemme studio- sekä livebändi. Henkilökohtaisesti pidän enemmän livenä soittamisesta, mutta ei se studiokaan mitään pakkopulla todellakaan ole. Olemme aina olleet ja tulemme olemaankin musiikin suhteen perfektionisteja. Miksi jättää asioita puolitiehen tai soittaa huonosti, jos sen voi tehdä paremminkin?

A/T: Ollaan ehdottomasti live-bändi. Mutta totta kai pyritään jokaisessa tilanteessa saada mahdollisimman hyvä lopputulos.

TG/C: Sanoisin, että olemme melkein enemmän livebändi. Studiotyö on pitkäveteistä ja hidasta hommaa. Vois sanoa, että studiossa olemme hyvin perfektionisteja. Laulajamme Vesa voisi vaikka kertoa enemmän.

Paljonko olette keikkailleet tähän mennessä? Parhaat/paskimmat keikat? Soitatteko mieluiten samaa tyylisuuntaa edustavien bändien kanssa vai onko illan muiden bändien tyyleillä väliä? Millaisia haaveita ja tavoitteita teillä on keikkailun suhteen?


MM/J-V: Keikkoja ollan heitetty varmaan jotain toistakymmentä… Paskoja keikkoja ei kyllä nyt tule mieleen, mutta parhaana voisi mainita Bar68 (Jyväskylä) keikan tuossa kesällä. Yleisössä oli menoa valtavasti ja niin myös bändissä. Loistavaa. Tottakai illan muiden bändien tyylisuunnalla on vähän merkitystäkin. Onhan se vaikea saada yleisöön menoa, jos paikalla on pelkästään jonku muun tyylisuunnan edustajia, kuin me. Mutta sekään ei haittaa, jos yleisössä energia virtaa. Keikkoja vaan perkeleesti!

A/T: Altarian kanssa ollaan tehty kymmenkunta keikka, mutta kaikilla jäsenille on muista projekteista/bändeistä vuosien varrella kertynyt keikkakokemusta. Paskat keikat on parasta unohtaa heti ja mielestäni kaikki meidän keikat on ainakin jollain tavalla ollut hauskoja. Pyrimme aina antamaan kaikkemme… Se että tekee keikkoja samaa tyylisuuntaa edustavien bändien kanssa on sillä tavalla kivaa, että niiden kanssa on jotain yhteistä ja yleensä on paljon keskusteltavaa takahuoneessa, mutta yleisön kannalta voi olla kiinnostavaa että tyylit vaihtelee. Tottakai rippuu tilaisuudesta. Keikkojen kannalta meidän haave on päästä tulevaisuudessa keikkailemaan ulkomaille, nyt näyttää myös siltä että siihen olisi pikkuhiljaa mahdollisuus.

TG/C: Olemme heittäneet jonkun keikan. Paras on ollut Venäjällä parin tuhannen ihmisen edessä. Siellä ne Stolisnajapäissään riehuivat. Luulenpa ettei sillä ole väliä vaikka muut bändit edustaisivat täysin erilaista musiikkityyliä. Tottakai keikkaa vaan enemmän. Siinä ne haaveet.

Mitä mieltä olette Suomen heavy/power metal -skenestä tällä hetkellä? Seuraatteko aktiivisesti uusien bändien edesottamuksia tai oletteko yhteyksissä paljon "alan yrittäjiin"?


MM/J-V:
Suomen heavy/power metal -skene? Täytyy myöntää, että en juurikaan tunne. Muutamia bändejä tiedän, mutta enpä juuri muuta. Onko täällä edes kunnollista semmoista? Ehkä…

A/T: Seuraamme kyllä mitä tapahtuu ja mielestäni Suomesta tulee paljon hyviä metallibändejä.

TG/C: Taso on noussut huimasti. Emme hirveästi tutkaile muita bändejä. Jonkun verran ollaan yhtedessä muihin aseveljiin.

Suunnitelmia (lähi)tulevaisuudelle? Terveiset, mainostukset ja vittuilut saa tähän loppuun myös vapaasti lykätä.


MM/J-V: Nettisaitti kannattaa muistaa: www.machinemen.net Sieltä samplet ja sitten kipinkopin levykauppaan levyä ostamaan! Terveiset voisi lähteä sinne Heleniuksen Jussille, jos se muistaa, kun olin (Funeriksen kanssa) yötä teillä silloin WCH 6.66 :ssa.


A/T: Nauhoitamme parhaillaan debyyttilevyämme, joka tulee pihalle helmi/maaliskuussa 2003, sen lisäksi loppuvuodella on ihan mukavasti keikkoja. Ei muuta kun tulkaa keikoille ja "check out" levymme ens vuonna! Altaria netissä: www.altariamusic.com


TG/C: Nyt on edessä levy-yhtiön vaihto, siitä sitten myöhemmin lisää. Perveisiä kaikille ketkä tätä lukee. listen.to/twilightguardians