Bolt Thrower, Amoral ja Hellbox
Nosturi, Helsinki 18.04. 2006

Teksti: Serpent

Maailmaan mahtuu monia metallikartalla nimekkäitäkin bändejä, jotka eivät ole syystä tai toisesta saaneet koskaan raahattua ahtereitaan Suomen kolealle kamaralle. Näiden joukoissa seisoi myös eräs pitkän linjan sotaveteraani ja brittiläisen death metalin edelläkävijä Bolt Thrower, joka tuntui lähes karttavan kotimaamme keikkapaikkoja ja festivaaleja. Huhtikuu 2006 kuitenkin korjasi tilanteen parempaan suuntaan ja lennätti sotataidon mestarit Nosturin lavetille Helsinkiin.

Bunkkereiden lämmittelijöiksi oli kammettu Turun suunnalta Venomin henkinen aseenkantaja ja airut Hellbox, pääkaupunkiseudun oma death metal -lahjakkuus Amoral sekä Pohjois-Amerikan oman ison Suomen kanukkibändi Kataklysm. Kanadalaista death metal -hulluutta ei yleisö kuitenkaan tällä kertaa päässyt todistamaan, josta kiitos kuuluu lentoyhtiöiden taidokkaalle matkatavarakuljetukselle. Huonoa tuuria vaiko taktista terrorismia, mutta bändi ei saanut soittimaan Suomeen riittävän ajoissa, jotta keikka heidän osaltaan olisi voinut onnistua.

Helvetistä kolisee

Pojasta polvi paranee, toteaa vanha suomalainen sanonta. Toteamus tuntuu pitävän paikkaansa turkulaisnelikko Hellboxin kohdalla. Siinä missä Venom vanhenee luut ja nivelet paukkujen sekä biiseiltään huonontuen, Hellbox senkun paranee ja pistää lisää pökköä pesään. Lähes minuutilleen ajallaan aloittanut rosvokopla kipusi lauteille hyvien soundien kera ja toi mukanaan myös lavakatselmuksen reippaalla esityksellään. Yleisö intoutui mukaan turkulaisten reippaaseen Venom-henkiseen, vanhan koulukunnan hevipoljentaan, josta rässääviä vivahteita oli helppo poimia lahkeidensa lepattamiseksi.

Nokkamies Hellvis viskoi vettä kiukaalle hurtilla huumorillaan sekä pultsarimaisella vaatekerrallaan ja tuntui kuin bändi olisi ollut vielä normaalia paremmassa vedossa dynaamisella esiintymisellään. Populaakin oli paikalle kertynyt mukavat määrät jo tässä vaiheessa. Bändin ja yleisön synergia loikin keikasta toimivan ja napakan paketin, jota vielä vahvistettiin kolmella ekstrabiisillä, kun jo tässä vaiheessa iltaa kanukkien esiintyminen oli tässä vaiheessa kaikkea muuta kuin varmaa. Ei liene kummoinenkaan ihme, että loppuun säästetty Venom-koveri nostatti suurimmat huudot yleisöstä setin päätteeksi.

Nuorta energiaa

Studiolevytyksillään ja keikoillaan jo jonkin verran nimeä kotimaassaan saanut Amoral oli vuorossa illan toisessa hyökkäysaallossa. Viisipäinen ja selkeästi iältään illan nuorin poppoo osoitti myös elinvoimaisuutensa pistämällä reippaasti moshaten esityksen alusta asti. Live-esiintyminen tällä bändillä olikin hyvin hallussa ainakin siinä mielessä, että soiton aikana tehtiin muutakin kuin tuijotettiin instrumentteihin tai tympeästi seinille.

Aktin teknisvivahteinen ja ehkä hieman progressiivishenkinenkin death metal sen sijaan ei jaksanut innostaa. Vaikka soundit olivat puunatut ja jytisevät, ei itse kappaletarjonta jaksanut innostaa. Soittotaitoa, jyrääviä tuplabasaripaukutuksia ja reipasta lavaliikehtimistä lukuun ottamatta homma tuntui vähän itsetarkoitukselliselta osaamiselta ja kappaleista tuntui puuttuvan todelliset koukut ja mukaansatempaavuus kokonaan. Osa yleisöstä tuntui kuitenkin ottavan bändin vastaan innolla, joten eiköhän tällekin bändille oma fanikuntansa löydy, vaikkei allekirjoittanut esityksestä haukoituksia kummempia saanutkaan irti.

Panssarivaunujen hengessä

Kymmentä vaille yksitoista vuosien odotus oli vihdoin ohi. Lavalle nousi toisiksi viimeisimmän studiolevytyksen jälkeen paluun tehneen Karl Willetsin luotsaama Bolt Thrower - ensimmäistä kertaa Suomessa kaksikymmenvuotisella urallaan. Lienee sanomattakin selvää, että maailman raskaimman bändin vastaanotto oli yleisön joukossa lievästi sanoen erittäin energinen.

Odotukset eivät vain täyttyneet bändin panssarivaunumaisen musiikin jyrähtäessä käyntiin, vaan ne ylittyivät järkyttävän raskaan koneiston mörähtäessä hengittämään ulos terästä, savua ja lyijyä. En suoraan sanoen muista olenko ikinä aiemmin kuullut yhtä vakuuttavaa kitaravallia kuin tänä kyseisenä iltana Nosturissa. Myös runsaspäinen hikeä ja testosteronia tihkuva yleisö huomasi tämän, ja niin bändi kuin väkipaljouskin tuntuivat puhuvan samaa kieltä koko keikan ajan.

Biisikatalogiin mahtui paitsi uusimman levyn perkeleen toimivia ralleja, kuten esimerkiksi mahtava The Killchain, mutta myös vanhoja klassikoita. Parhaiten mieleen jäivätkin sellaiset nimikkohittibiisit kuin The Fourth Crusade ja ...For Victory. Harmikseni World Eaterina startannut medley ei kulkenut omana itsenään loppuun asti, mutta valittamiseen ei muilta osilta sitten ollutkaan aihetta.

Karlin örinä oli kaunista kuultavaa kuin tykistön jyrinä ja upeasti se myös toistui superraskaiden kitaroiden joukosta. Myös muu bändi tuntui nauttivan esiintymisestä täysin rinnoin ja live oli paitsi energinen, se myös innoitti yleisön mukaansa nyrkit ilmassa puiden. Tunnelma oli myönteisellä tavalla raskas ja niin tiheä, että sitä olisi voinut lähes pistimellä puukottaa.

Vielä encorena viisikko vetäisi parit kipaleet komeana lopetuksena liki täydellisen keikan päätteeksi ja toki lupasi tulla maamme kamaralle toistekin soittamaan, eikä aivan näin pitkän odotusajan kera. Enkä taatusti ollut ainoa, joka keikan loputtua poistui paikalta hikisenä, mutta tyytyväisenä fanipoikana.