THE CANDLES BURNING BLUE
(Haastattelija: Kimmo Niukko)


The Candles Burning Blue esiintyy julkisuudessa ilman varsinaisia taiteilijanimiä ja tarkempia tietoja jäsenistä. Mistä johtuu moinen piilottelu ja voisiko salaperäisyyden verhoa hieman valottaa kertomalla jotakin The Candles Burning Blue -nimen takana vaikuttavista henkilöitymistä?


Päädyimme tähän ratkaisuun, koska emme koe mielekkääksi kohdistaa huomiota meihin yksittäisinä henkilöinä. Olemme merkityksellisiä tässä kontekstissa vain silloin kuin olemme kaikki yhdessä ja teemme musiikkia. Musiikin tuottamisen prosessissa olemme kaikki kokonaisvaltaisesti läsnä, mutta emme niissä persoonissa joissa elämme arkipäivää. Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta meille musiikkimme ja sen luominen on eräänlaista noituutta. Koemme syvää yhteyttä toisiimme ja musiikkimme syntyy helposti, suorastaan itsestään. "We are one, we are none". "Salaisuuden verhoa" ei mielestäni ole syytä ryhtyä poistamaan, vaikkei tässä mistään varsinaisesta salaisuudesta kyse olekaan. Tahtomme on pysyä anonyymeinä tämän yhtyeen suhteen, ja jos joku ei tätä tahtoa kykene noudattamaan voi hän meidän puolestamme painua helvettiin! Kerrottakoon sen verran, että jäseniä on kolme ja kaikki soittavat myös muissa yhtyeissä, lukuisia erilaisia musiikillisia tyylejä edustaen. Käytämme toisinaan nimityksiä Frater A., Frater M. ja Frater C, mutta nämä liittyvät enemmänkin yhteyksiimme Ordo Sulphuriin.


Bändi on perustettu alun perin Candles Burning Blue -nimisenä, jolloin se tuli ensi kertaa laajempaan tietoisuuteen gothic metalliin keskittyneenä. Sen jälkeen on tapahtunut mm. the-liitteen lisääminen yhtyeen nimeen ja toisaalta metalli-määreen poistuminen tyylin luonnehdinnasta. Mitä syitä tämän radikaalin suunnanvaihdoksen takaa löytyy?


Syyt ovat tavanomaiset ja varsin yksinkertaiset. Olimme aloittaneet itse asiassa varsin suorasukaisen death metallin parissa ja hitaasti uusia vaikutteita alkoi kuulua musiikissamme. Lopulta kehitys johti siihen, että osa yhtyeen jäsenistä ei tuntenut enää niin syvää yhteyttä soittamaamme musiikkiin ja niinpä koko toiminta alkoi kuolla. En muista, että mitään lopettamispäätöstä olisi tehty, mutta jo vähän ennen viimeistä vanhan kokoonpanon keikkaa Turun TVO:lla oli yhtye ehtinyt hajota, mutta jotenkin kokosimme rivimme koska keikka piti hoitaa. Muistan elävästi kun Lohjalta tuli pari päivää ennen keikkaa puhelu, jossa ilmoitettiin, että keikkaa ei tule ja, että bändiä ei ole. Kyllä vitutti silloin. No keikka meni ihan mallikkaasti kyllä.


Me kolme jäljelle jäänyttä kuitenkin jaoimme samoja käsityksiä musiikista ja niinpä päätimme yrittää jatkaa ja muutamien yritysten jälkeen ( kokeilimme mm. neljättä jäsentä, mutta se jäi yhteen treenikertaan ) yhtye oli syntynyt uudelleen. Tyylin muutos, jota siis oli tapahtunut jo kauan ja hitaasti, oli mitä luontevin. Olimme kyllästyneet metallimusiikkiin ja halusimme uudistaa koko tyyliämme poispäin genrestä. Itse kuuntelin tuohon aikaan paljon vanhaa goottirokkia ja hämmästykseni olikin suunnaton kun kuulin muiden jäsenten uusia biisejä. He olivat säveltäneet puhdasta goottimusiikkia, vaikka eivät siihen aikaan olleet edes tietoisia moisesta tyylisuunnasta. Jo tätä ennen olimme päättäneet käyttää koneita rytmipuolella. Tunnustan, että alussa oma intohimoni oli ajaa yhtyettä mahdollisimman lähelle jotain the Sisters of Mercya, josta muistutuksena levyltä löytyvä tanssihitti"Someone is here". Onneksi kyllästyin itsekin koko paskaan ja meistä ei tullut yhtäuutta kloonibändiä ( ainakaan omasta mielestäni ). Ensimmäisen levyn biisit kuvaavat hyvin niitä suuntia joita kohti alussa kuljimme. Sieltä on kuultavissa niin Curea, Sistersiä kuin Christian Deathiakin. Voin sanoa, että näitä vaikutteita ei vähään aikaan musiikissamme kuulu, paitsi että luonnollinen ääneni muistuttaa läski-Bobia. Ja onhan tuolla esikoisella myös kokeilevammat hetkensä, jotka antavat osviittaa tulevasta. The-etuliite lisättiin koska emme halunneet luopua nimestä, mutta emme myöskään jättää sitä vanhaan muotoonsa, koska tärkeitä ihmisiä oli poistunut riveistä. Rasmus ei siis liity tapahtuneeseen mitenkään, vaikka on läpikäynyt saman nimenmuutoksen, tosin eri syistä uskoakseni.


Jotta soppa olisi entistäkin sekavampi, bändi on sittemmin hylännyt myös koko gothic-nimityksen ja kuvailee nykyistä suuntaustaan oudolla sanaparilla 'New Musick'. Vähintäänkin mielenkiinnolla kuulisimme mitä termi pitää sisällänsä ja onko ollut jotain tiettyjä inspiraation lähteitä johdattelemassa tähän uuteen suuntaukseen?


Ehkäpä yritän valottaa asiaa hieman. Alunperin lähtökohtana oli kyllästymisemme tuohon gootti-leimaan, johtuen nykyisen goottirokin surkeasta tasosta. Meillä ei ole mitään sellaisia bändejä kuin Bauhaus ja Joy Division vastaan, mutta jos joudumme samaan karsinaan jonkun Inkubus Sukkubuksen tai Theatre of Tragedyn kanssa niin ei saatana. Koska ensimmäisestä levystämme tuli niin vanhanaikaisen kuuloinen ajattelimme, että termi New Musick olisi mitä parhainta ironiaa ja vittuilua. Eli kyseessä on osittain vitsi. Termi ei ole itse keksimämme vaan olen muistaakseni napannut sen Throbbing Gristleä käsittelevästä kirjasta (kerrottakoon, että olen nyt jälkikäteen yrittänyt löytää kyseistä kohtaa siinä onnistumatta).
Termin syvempi merkitys on ainoastaan meidän tiedossamme ja paljastunee muille jahka olemme saaneet koko tuotantomme valmiiksi. Merkitys ei niinkään sisälly musiikillisiin tyylisuuntiin, koska periaatteessa olemme vapaat
käyttämään mitä tahansa tyylejä hyväksemme, vaan itse TAPAAN tehdä musiikkia ja siihen merkitykseen minkä itse annamme musiikillemme. Perusideana on eräänlainen muiden ihmisten provosointi ja toisaalta oman sisäisen hulluuden
vapauttaminen. Hieman samanlainen metodi kuin Klaus Kinskillä muuten. Olemme hyvin impulsiivisia ihmisiä ja valmiita erittäin omituisiinkin tekoihin tarvittaessa.
Sanapariin New Musick sisältyy kaksi sisäänrakennettua vihjettä siitä mitä tarkoitamme. Ensinnäkin tietysti se, että musiikkimme on sairasta, (Kauniin musiikin ja Brutaalin tekstin yhdistämien, ääniterrorismi etc…) mutta lisäksi viittaus crowleylaiseen magiaan ( vertaa Magick - Musick ). Me olemme ainoa New Musickia soittava yhtye, koska kukaan muu ei voi tietää mitä se tarkoittaa. Meitä ennen lähelle New Musickia ovat päässeet edellä mainittu Throbbing Gristle ( johon ilmaisu alunperin siis on liitettävissä ) ja Psychic TV, jotka molemmat hyppivät rohkeasti tyylillisesti raja-aitojen ylitse onnistuen kuitenkin kuulostamaan itseltään, Lou Reed, joka sinänsä on pelkkä pelle, mutta edelläkävijä äänikokeiluissa ja pahuuden tuomisessa popmusiikkiin, sekä esim. niinkin tutut nimet kuin The Doors ja Led Zeppelin. Kyse on yksinkertaisimmillaan oman luovuuden vapauttamisesta ja mustasta magiasta. Ja emme ole hylänneet gothic nimitystä, koska emme ole sitä itse koskaan käyttäneetkään. Vaikkakin paras yleisömme on aina ollut goottipiireissä.


Bändiltä on tähän mennessä tullut kaksi virallista julkaisua, omakustanne split-7" (2000) tamperelaisen Suruaika-nimisen goottirock-yhtyeen kanssa sekä espanjalaisen Drama and Sin -yhtiön julkaisema Cd "Pearls given to the swine" (2001). Ovatko nämä jo edustava otos bändin nykytyylistä vai onko jälleen astuttu uusille urille?


Olemme astuneet uusille urille. Ja tämä kehitys tulee jatkumaan jokaisen levymme suhteen. Tietyllä tavalla "Pearls" kaikessa hajanaisuudessaan esittelee useita suuntia joihin tulemme kulkemaan, mutta pohjimmiltaan se on huomattavasti kaupallisemman kuuloinen kuin esim. levy jota nyt teemme. Näiden jo julkaistujen kappaleiden tarkoitus oli koskettaa mahdollisimman heterogeenistä ihmisjoukkoa, ja siinä onnistuimme. Myrkky on siis levinnyt yli kaikkien tyylirajojen.
Tulemme tekemään kaiken kaikkiaan seitsemän varsinaista levyä, joista viimeinen "sulkee piirin". Olemme jo nyt tietoisia kaikkien noiden levyjen pääsuunnista, nimistä, kansitaiteista etc.. joten kokonaiskuvan meistä voi saada vasta kun kaikki levyt ovat valmiit. Levyt siis muodostavat erittäin laajan ja monisyisen kokonaisuuden. Tällä hetkellä törmäämme usein siihen, että "Pearlsin" perusteella meitä pidetään harmittomana pop-bändinä,mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että ihmiset eivät tiedosta mitä yritämme sanoa, eivätkä näe kaiken ironian ja vittuilun läpi. Seuraava levymme tulee olemaan monille vielä vaikeammin vastaanotettava ja toisaalta taas sitä seuraava kolmonen niille, jotka pitävät kakkosesta etc... Kaikki mitä teemme on toisaalta vapautunutta, mutta myös harkittua. Jos joku kappaleemme ärsyttää sinua, on sen luultavasti tarkoitus niin tehdäkin. Meidät on tällä hetkellä helppo niputtaa samaan kastiin kaikkien itsesäälissä rypevien goottiaktien kanssa, koska kuulostamme joissakin biiseissämme siltä, mutta lukemalla sanat ja kuuntelemalla tulevia levyjämme totuus paljastuu pikku hiljaa , toivottavasti.


Mikäli The Candles Burning Blue saisi joskus tulevaisuudessa mahdollisuuden tehdä musiikkivideon, niin juolahtaako heti ensi alkuun mieleen elementtejä, joita videoon tulisi välttämättä sisällyttää?


Itse asiassa yksi video on tekeillä. Sen tekee herra nimeltään Ville Tikkanen, ja se tulee koostumaan vanhoista, siis vanhoista valokuvista. Tunnelma tulee olemaan aika kipeä uskoisin. Abstrakti. 30-luvun henkeä. Se on varmaa, että mitään tavallisia soittovideoita tyyliin HIM emme tule koskaan tekemään. Kyllä videoissamme täytyy olla aina se tietty etäinen ja hitaasti lähestyvä uhkaavuus läsnä. Tunne siitä, että kaikki ei ole nyt oikein. Tämä löytyy musiikistammekin. Vaikka teemme myös iloista britti-poppia ei se todellisuudessa sitä ole. Visuaalinen tyylimme liittyy aika selkeästi menneeseen aikaan. En tiedä miksi.


Candles Burning Blue -nimi on ilmeisesti napattu vuodelta 1920 peräisin olevasta "The Encyclopedia of Occult" (Lewis Spence) kirjasta. Mitä bändin nimi teille symbolisoi ja onko okkultismilla iso rooli teille sekä henkilökohtaisella että bänditasolla?


Haastattelijalla on oikeaa tietoa. En enää muista mitä ajattelimme silloin kun nimi otettiin käyttöön, eli kun liityin yhtyeeseen. Silloin yhtä tärkeää kuin varsinainen merkitys, oli se miltä nimi näyttää. Halusimme hyvin rytmittyvän nimen joka on monikkomuotoinen, kuten esim. The Doors. Periaatteessa nimi symbolisoi sitä mitä kyseinen uskomus ( katsokaa kirjasta tarkemmin )antaa ilmentää, eli kuolleiden sielut ovat läsnä. Tämä itse asiassa on myös se tunnelma, joka saavutetaan parhaimmissa treeneissämme tai onnistuneimmissa esiintymisissämme. Eikä kyse ole vain kuolleista sieluista tai vainajista vaan "jostakin" joka on läsnä. Jotakin TÄYTYY olla läsnä, jotta saavuttaisimme sen mihin pyrimme. Emme ole mitään rituaaleja harjoittavia okkultisteja, mutta meille musiikin tekeminen on , kuten jo viittasin, eräänlaista okkultismia ja pyrimme ajamaan itsemme keikoilla tietynlaisiin tiloihin. Kaikki esiintymisemme ovat hieman erilaisia ja näin myös tilat ovat erilaisia. Sanoituksissamme okkultismi on aika näkyvästi esillä myös, mutta tämä johtuu enemmän vain henkilökohtaisesta mielenkiinnosta ja inspiraatioista.


Esiinnytte WCH:n järjestämällä keikalla Turussa TVO:lla perjantaina 18.1.2002. Samaisella keikalla soittavat myös Skepticism ja Wormpleghm. Millä mielellä otatte vastaan tulevan keikan? Mitkä ovat ennakkokäsityksenne, sekä toisaalta odotuksenne, näistä kummastakin muusta tapahtumassa esiintyvästä bändistä?


Otamme keikan vastaan kuten kaikki muutkin keikat, eli pyrimme antamaan kaiken sen mihin kyseisellä hetkellä pystymme ja mihin kyseinen tila ja tilanne meidät ajaa. Annamme hetken kuljettaa meitä. Jos se ajaa meidät kaaokseen, kuten kävi Tampereella siellä ensimmäistä kertaa soittaessamme, olkoon niin. Totta kai toivomme, että paikalla on ihmisiä jotka ymmärtävät ja ovat valmiita vastaanottamaan musiikkiamme. Johtuen keikan tietynlaisesta metalli-luonteesta (WCH) olemme koonneet settilistaa tietynlaiseksi. Pop-osasto on karsittu pois ja tulemme keskittymään kylmempään osaan repertuaaristamme. Eli selvällä suomenkielellä: luvassa on kilinää, kolinaa, rummutusta, kitaran vinkunaa, ähinää, huutoa, vinkumista, eli puhdasta taidetta, sekä ehkä jotain kulkevampaa rokkia tms. Jos yleisö päättää ottaa meidät huonosti vastaan, on sekin antoisaa ja piiskaa meitä syvempään raivoon. Usein esiintymistä ennen lataudumme vihaamaan yleisöämme, koska silloin kykenemme myös antamaan heille enemmän ja esiintymisemme on intensiivisempää, ja meiltä ehkä myös odotetaan tiettyä nihilismiä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että todella vihaisimme niitä, jotka meistä pitävät ja ovat tulleet kuuntelemaan ja katselemaan. Vihaamme vain niitä jotka eivät pidä.
Omasta mielestäni Skepticism on loistava orkesteri, ja olenpa heitä "lämmitellyt" aiemminkin. Toista aktia en tunne lainkaan, eikä siis ole mitään ennakkokäsityksiä. Mielenkiinnolla odotan. Luulenpa, etteivät kumpikaan edellä mainituista ole tuttuja muille jäsenillemme.
Tunnustettakoon, että Skepticismin mukana olo tuo lisäpaineita, koska hieman arveluttaa mitä heidän yleisönsä meistä ajattelee, mutta kuten sanottu, negatiivinenkin vastaanotto on positiivista. Peilaamme takaisin kaiken sen, mitä meihin kohdistetaan.


Mikäli tälle keikalle tulevalla henkilöllä ei ole vielä kuitenkaan mitään kuvaa teistä, mitä bändejä kuvailisitte nykyisen tyylinne hengenheimolaisiksi sekä suositeltaviksi perehtyä oikean fiiliksen hankkimiseksi? Ja jos teillä on omia tuotoksia kaupan, niin lyhyt mainostus sallittakoon tähän loppuun.


Tähän on aika vaikeaa vastata, koska toisaalta olemme kulkeneet taas eteenpäin ja ne nimet mitkä liittyvät ensimmäiseen levyyn eivät sovi toiseen, välttämättä. Edellähän tuli jo jotain mainittua. Pidämme kaikki Bauhausista ja Vesa-Matti Loirin "mustasta" Loiri-Leino levystä. Mainosmielessä voisin verrata meitä Cureen, Suedeen, Rozz Williamsiin ja
NONiin, mutta todellisuudessa en osaa kyllä antaa mitään vakavasti otettavia hengenheimolaisia. Sauliii!!! on hengenheimolaisemme. Suosittelen ihmisiä tulemaan paikalle koska kuulemieni kommenttien perusteella esiintymisemme ovat pahimmillaan varsin puhdistavia elämyksiä ja koska Skepticism on yksi parhaita suomalaisia yhtyeitä. Levyjä ja paitoja saattaa olla kaupan. Paidat ovat vitun hienoja ja trendikkäitä ja levy on joidenkin ihmisten mielestä yksi parhaita koskaan julkaistuja! Oliko tarpeeksi nostattavaa mainostusta! Ja seuraava levy on valmis keväällä, ja jahka julkaisija löytyy ulkona myös, joskus. Se tulee olemaan kaunista rakastelumusiikkia. Hiljaista ja rauhoittavaa. Levyn nimi on Pleasure Dome, ja sinne me tahdomme teidät kaikki viedä.


Kiitos haastattelusta.


Kiitos itsellesi vaan. Kysymykset olivat hyviä ja niitä oli riittävästi. Lohja Power!