Enochian
Crescent + Behexen, Funeral Feast
Kåren
17.11.2001
(arvio: Serpent)
Tässä
taas Ainoita Oikeita metallimaalman mielipiteitä Suomen perseestä,
Turusta.
Marraskuun keikkatarjonta oli WCH:n osalta äärimmäisen
black metal-painotteinen, sillä kuun puoleen väliin
ajoittunut keikka sisälsi vain aitoa suomalaista, vaikkakin
suht perinteistä, black metallia ja pseudo- ja syntikka-BM
-tarjona oli suosiolla jätetty pois. Kolmipäistä
mustaa kuolemanhydraa oli päätynyt katsomaan kohtuumäärä
metallisteja (puhumattakaan hangaroundeista), mutta mistään
massasuosiota saavuttaneesta epäpyhiinvaelluksesta on turha
puhua.
Hautajaisia raumalaisittain
Länsirannikolta ponnistava Funeral Feast sai keikan tuntemattomimpana
bändinä aloittaa trion ilotulituksen pistäen kehiin
pääasiassa nopeatempoista ja ehtaa black metallia. Millään
omaperäisyydellä kekkeröivästä kokonaisuudesta
ei ollut kyse tämän ilmeisesti nykyään
nelimiehisen bändin kohdalla, vaan meno oli lähinnä
suoraviivasta tappoa selvästi skandinaavisella otteella.
Jyräävän BM-murjomisen joukkoon mahtui toki väliin
joku melodisempikin riffi ja hitaampikin kohta, mikäli oli
hyvä sillä bändin soundit olivat suoraan jostain
syvyyksien pohjalta. En suoraan sanoen muista milloin olen kuullut
näin rupuisia
soundeja ja koko tavara puuroutuikin valtavasti etenkin nopeampien
kohtien kohdalla melkoisesti, mikä toisaalta johtui varmasti
myös Kårenin huipputason akustiikasta. Livepuolella
bändi ei tarjonnut myöskään mitään
erikoisuuksia, vaan melko tavallisen black metal -keikan eli raatomaalaukset
olivat jäsenillä naamassaan ja jotain releitä yllään,
mutta mitään ihmeempää aktiiviteettiä
ei livenä ollut. Yllätyksellisintä oli kenties
nähdä Nightsiden basisti Zildja'h FF:n bassossa, mutta
harmittavasti soundit todellakin veivät sen pohjan keikalta
mitä biisien tuntemisesta olisi tullut. Livenäkin FF:n
biiseistä kyllä jotenkin huomasi sen Gorgoroth-vivahteen,
minkä olen havainnut demoistakin kuunneltuna. Yleisöäkin
oli mukana ihan kohtuullisesti, joten ihan harakoille ei keikka
sentään mennyt. Itse en keikkaa ihan kokonaan nähnyt,
vaikkakin suurimmaksi osaksi kuitenkin, joten saatoin tietysti
missata jotain mistä olisi pitänyt kirjoittaa. Kaiken
kaikkiaan FF ihan livenä osaa soittaa ja homma toimisikin,
kunhan vain olisi ne paremmat soundit.
Hämeenlinnan rotat
Keskipaikan ottajaksi ilmestyi Hämeenlinnan ylpeys, jo puolitutuksi
tullut Behexen, joka pisti lataukseen lisää ehtaa black
metallia. Valitettavasti edeltäjänsä tapaan, myös
Behexenin kohdalla soundit olivat erittäin rupuiset ja kitarat
puuroituivat vielä enemmän, sillä Behexenin konekivääritahdilla
etenevä soitanta sai aikaan sen, että biiseistä
oli vaikea ottaa selvää ellei tosissaan kuunnellut korva
tarkkana ja tuntenut biisejä hyvin entuudestaan. Myös
Behexen oli asialleen vihkiytyneenä asianmukaisessa asusteessa
ja välineistössä keikalla ja yleisöäkin
oli mukana jo ihan kohtuullisesti. Biisipuolella täytyy tunnustaa
etten tunnistanut yhtäkään biisiä, mikä
selittyy suurimmaksi osaksi sillä, että en liian montaa
kertaa ole Behexenin levyä tullut pyörittäneeksi
vaikka hyvä levy onkin ja demoja en ole edes kuullut. Siitäkin
huolimatta biisien joukosta välillä erottui edukseen
joku biisi, mutta muutoin soitto oli aika tasapaksua ja nopeaa
teurastausta, mistä kyllä oman osuutensa tosiaan kantaa
nuo paskat soundit, joista en varmaan edes voi tarpeeksi avautua
tämän raportin sisällä. Sanotaan näin,
että Behexenistä saa CD:nä varmasti vitusti paremman
kuvan, vaikkei edes tämänlaisesta metallista
välittäisi.
Livepuoli
oli bändillä kunnossa ihan ok, vaikkei mitään
erikoista tarjonnutkaan, pois lukien lentäviä rottia.
En tiedä montako noita rottia satoi lavalta, muttei ilmeisesti
mitään muutamaa kappaletta enempää koska huomasin
rotat vasta kun olivat lattialla. Tiedä sitten tarkalleen
mitä kuolemansymboliikkaa bändi ajoi tällä
takaa, mutta yleisö ainakin oli rotista innoissaan vielä
keikan jälkeenkin. Syvempää symboliikkaa tai ei,
ainakin se sai joitain ihmisiä provosoitua ja näin ollen
kai saavutti ainakin yhden tarkoituksistaan. Behexen on myöskin
tutustumisen arvoinen BM-tapaus, vaikkakin suosittelen bändiin
tutustumista ensin nauhoitetun materiaalin perusteella.
Sydämelliset Eenokin pojat
Pääesiintyjänä oli, kukas muukaan, kuin keikkatauolta
palannut ja ilmeisesti yleisönkin innolla odottama Enochian
Crescent. Keikan alku sai heti farssinomaisia piirteitä kun
Kårenin sulakkeet poksahtivat. Lopputuloksena oli se, että
bändin möly kuului, ainakin osittain, mutta valot olivat
pimeinä. En varmasti ollut yleisöstä ainoa, joka
luuli tätä jonkin sortin tehokeinoksi keikan alussa,
mutta jo laulaja-Wrathin ivallisesta alkukommenteista paljastui
homman olevan täysi yllätys itse bändillekin. Muutaman
minuutin kestäneen räpellyksen ja odottelun jälkeen
keikka kuitenkin päästi vauhtiin ja yleisö tuntui
olevan mukana alusta asti. EC:n
keikka oli kenties yksi yksityiskohtaisimmista keikoista mitä
muistan kaikkine pienine kuriositeetteineen. Ensimmäisiä
silmiinpistäneitä asioita olikin Wrathin hiuksettomuus,
joka tahattomasti teki hänestä varsin koomisen hahmon
ulkonäöllisesti, eikä hilpeyttä vähentänyt
mikkiständeihin hirtetyt vauvanuket. Kitaristilaulaja Victor
taas oli sotaisen mallin mukaan kiskaissut päähänsä
ilmeisesti toisen maailmansodan aikaisen kypärän, joka
kieltämättä loi veikeää kontrastia bändin
line-upiin kun taas basisti edusti enemmän perinteistä
pitkätukkablackmetallista maskeineen, ellen nyt ihan väärin
muista ja kaiken kruunasi rumpalin melkoisen soviteltu ulkonäkö
jopa. Kun ulkomusiikillisten asioiden tuijotteluista päästiin
irtautumaan, niin pystyi kiinnittämään huomiota
jopa bändin soitantaan, josta ensimmäiseksi havahduin
huomaamaan, että soundit olivat kohdallaan. Puurous oli kadonnut
soundeista ja tämä piti käydä vielä todistamassa
sekä lavan sivulta että edestä. Tämä
olikin melkoinen pakko, sillä EC:n moniulotteisista biiseistä
tuskin olisi saanut vitun vertaa selvää jollain kaurapuurosoundeilla.
Mieleen jäi myös suhteellisen kovalla ollut basso, joka
ehkä korosti tiettyjä biisejä nimenomaan positiivisessa
mielessä. Koska en suuremmin EC-fani ole ikinä ollut
en biisitarjonnasta osaa niinkään kommentoida, mutta
tuttuja viisuja tuntui esiintyvän ja tämä piti
paikkaansa myös kovervalinnassa, joka oli, mikäs muukaan,
kuin Bathoryn 13 Candles.
Kaikin
puolin biisit olivat paremman kuuloisia näin livenä
kuin levyltä, koska itse livetunnelma oli hyvä. Livepuolella
bändillä olikin tarjottavaa lähes yhtä monipuolisesti
kuin biisillisestkin. Lähes bändin tavaramerkiksi muodostunut
sydänten heittely oli mukana ja veriset lihakimpaleet lentelivätkin
pitkin yleisöä. Myös verellä täytettyjä
kortsuja ilmeisesti sinkoili ilmassa jokunen, joten ainakin yleisö
oli voideltu noin mekaaniseltakin puolelta. Wrathin kärinävokaaleita
täydensi tuttuun tapaan Victorin vahvat puhtaat osuudet ja
muutoinkin bändin soitanta oli huolellista ja kieltämättä
keikka muistutti paljon vähemmän rituaalia kuin mitä
mr.
Wrath ehkä antoi ymmärtää turkulaisen ilmaisjakelulehden
sivuilla olleessa haastattelussa. Puolivälissä keikkaa
verhot vedettiin kiinni ja bändi vaihtoi niin vaatetustaan
ja vietti pienoisen tauon backstagella. Keikka jatkui bändi
hameet päällä, ainakin Victorin ja Wrathin osalta,
ja Wrathkin oli koiramaisesti virittänyt kaulapannan itselleen,
mutta kappas perkele kun talutushihnaa ei vaan näkynyt missään.
Loppupuolella yhden biisin kohdalla Behexenin laulajamies (jos
en väärin tunnistanut) kävi antamassa ruoskaa Wrathille
ja tarjosi näin vertajanoavalle yleisölle jotain seksuaalisesti
kiihottavaa katseltavaa. Taisipa laulaja sitten lopussa kipata
myös lihanpalojen säilytysastian veret päälleen
tehden itsestään aika groteskin jättinuken näköisen.
Keikan lopuksi taisivat vielä nuketin saada kyytiä lavalta
ja verhot vedettiin kiinni keikan päätteeksi, josta
päätepisteeseen keikan vei jonkin sortin vinkuoutro.
Ja mitä jäi käteen?
Olihan se metalli-ilta sinänsä missä ei nyt muuta
varsinaista valittamista ollut kuin soundit. Huonomminkin siis
olisi voinut olla. Tietysti monen mielestä myös itse
bändit olivat paskaa yadda yadda, mutta eipä nyt BM-keikalle
kenenkään hopparin kannata vaivautuakaan. Väkeä
oli kuitenkin ihan mukavasti ja todisti taas sen, että maksavaa
yleisöä löytyy Turussakin metalliareenoille kunhan
vain bändit ovat oikeat. Jälleen kerran, tästä
on hyvä jatkaa.