|
SKYFORGER
(Haastattelija: Juhani Pitkänen)
Skyforger on latvialainen folkmetallibändi, joka on vaikuttanut
vuodesta 1995 lähtien. Yhtye on tulossa soittamaan WCH:n järjestämälle
Easter Disaster -kiertueelle. Haastattelin laulaja Peteriä
Skyforgerin nykytunnelmista.
Peter: Skyforger on ollut kasassa vuodesta 1995
lähtien, mutta jäsenet ovat soittaneet Skyforgeria ennen
useissa muissa yhtyeissä. Ensimmäinen rumpalimme lähti
yhtyeestä Kauja pie Saulesin äänitysten jälkeen
ja hänet korvattiin Heresiarhin Edgars "Mazaisilla".
Myös kitaristi Rihard lähti yhtyeestä vähäksi
aikaa Latvian Riflemen -albumin nauhoittamisen aikoihin.
Mistä otitte alkuaikojen vaikutteet,
entä nykyään?
Peter: Skyforgerin perustamisen aikoihin otimme
erittäin paljon vaikutteita skandinavialaisilta black metal
-yhtyeiltä, tämä kuuluu selvästi demollamme
Semigalls´ Warchant. Olemme kuitenkin aina etsineet omaa tyyliämme
ja toivomme löytäneen sen viimeisillä julkaisuillamme.
Mehän sekoitamme metallia latvialaiseen kansanmusiikkiin ja
tämä tietenkin tarkoittaa että otamme myös kansanmusiikista
vaikutteita. Tänään olemme avomia kaikille metallin
alalajeille: heavy, thrash, death ja black, kaikki käy. Samalla
yritämme luoda jotain omaa.
Millainen kotimaanne Latvian metalliskene
on nykyään?
Peter: Latvia on pieni maa eikä täällä
ole paljon yhtyeitä. Suurin osa tämän päivän
vähänkään suosituimmista yhtyeistä on surkeaa
uusiometallia ja monet uudet yhtyeet valitsevat sen tien. Kuitenkin
Latviassa on monta oikeaa metallibändiä : Sanctimony joka
soittaa death metalia, Neglected Fields joka soittaa techno deathiä,
Heresiarh joka kutsuu tyyliään dragon metaliksi ja joitakin
uusia yhtyeitä kuten Umurskug, Nightwing ja Preternatural.
Peter: Pakanametalli on latvialaisten metallistien
sydäntä lähinnä, ja Skyforger on kaikkein suosituin
pakanametalliyhtye. Keikkapaikkoja ei Latviasta löydy paljoa,
suurin osa vaatimattomasta keikkatarjonnasta tapahtuu pienissä
klubeissa.
Onko tyylinne muuttunut monella tavalla
vuosien mittaan?
Peter: Uskon että Skyforger on muuttunut melodisemmaksi
vuosien myötä. Musiikki liittyy usein albumin teemaan
ja teksteihin ja yritämme musiikillamme luoda paljon erilaisia
tunnelmia. Siksi yksi albumeistamme voi olla paljon raskaampi ja
nopeampi kun taas seuraava voi olla hyvinkin melodinen ja hidas.
Uskon kuitenkin että olemme löytäneet oman tyylimme,
vaikka kutsumme sitä folk-tai pakanametalliksi, emme juurikaan
välitä nimestä tai tyylistä. Soitamme sitä
mikä tuntuu hyvältä.
Mitä voit kertoa sanoituksistanne?
Peter: Sanoituksemme kertovat Latvian historiasta
ja sen vaiheista. Toivomme että saisimme nuoret ihmiset kiinnostumaan
ja tuntemaan ylpeyttä menneisyyttämme sekä juuriamme
kohtaan. Rakkaus Äiti Maata kohtaan ja esi-isiemme viisaudet
ovat myös tärkeitä asioita joita yritämme tuoda
esille.
Mitä Skyforgerille kuuluu tällä
hetkellä?
Peter: Juuri nyt teemme paljon töitä
uuden albumimme Thunderforge eteen. Äänitysprosessi on
valmis ja ongelmana ovatkin millä yhtiöllä levy julkaistaan,
nyt vaikuttaa kuin yhtiö olisi saksalainen Folter records.Meillä
on suunnitelmia soittaa joitakin keikkoja maamme ulkopuolella, Baltian
maitten lähistöllä sekä Euroopassa yleensä.
Olemme myös aloittaneet uuden levyn ja uusien kappaleitten
parissa työskentelyn."
Mitä odotatte tulevilta Suomen
keikoilta?
Peter: Suomen keikoista meillä ei ole sen suurempia odotuksia
kuin että toivomme pystyvämme levittämään
nimeämme ja musiikkiamme maassanne. Toivottavasti suomalaiset
myös nauttivat musiikistamme.
Skyforger on:
Peter
- laulu, kitara
Rihard - kitara, laulu
Edgar "Zirgs" - basso, laulu
Edgar "Mazais" - rummut
Biografia:
Semigalls'
Warchant (demo) 1997
Kauja pie Saules/Battle of Saule 1998
Latvian Riflemen 2000

|