Archgoat, Warhorn, Kadotus, Loits (Est)
14.04.07 Klubi, Turku
Teksti: Kari Koskinen

Saatanan suupielessä tuikki taas vekkuli hymy, kun neljä toinen toistaan tummempaa bändiä oli kerääntynyt Turun Klubille messua viettämään. Verta ei tällä kertaa vuodatettu, vaan eiköhän vanhalle vihtahousulle jäänyt illasta hyvä maku. Sianpäiden ja kaapujen vahvistama remmellys tarjosikin katsojilleen ankaraa ja laadukasta viihdettä koko rahan edestä.

Illan aloittanut vuosikertapumppu Archgoat on julkaissut 80-luvun lopulla tapahtuneen perustamisensa jälkeen vain jokusen irtonaisen demon, EP:n ja vihdoin viime vuoden lopulla ilmestyneen pitkäsoiton Whore Of Bethlehem. Bändi kipusi lauteille jonkin verran myöhässä, mutta annettakoon tämä tällä kertaa anteeksi. Lavalle oli nimittäin rahdattu mieltäylentävää rekvisiittaa kokemusta elävöittämään. Kynttilöiden ja muutamien sianpäiden loisteessa esitetty helvetinmessu olikin ehkäpä illan päämäärätietoisin ja myös mieleenpainuvin esitys. Yhtyeen ankara ja demonimaisilla örinälauluilla varustettu black metal ei kylläkään ole mitään monipuolisuuden riemuvoittoa, sillä Archgoat perustaa vihansa yksinkertaisen jauhavien riffien ja primitiivisesti hakkaavan rummuttelun varaan. Jotain omituisen viehättävää Archgoatin musiikissa kuitenkin on. Näin brutaalin mätön kohdalla ei voida puhua niinkään tarttuvuudesta, vaan kokonaisvaltaisesta ja rituaalinomaista täyslaidallisesta aitoa musiikillista pahuutta, jota ei voi verrata niin sanottuja normaaleja kliseitä kierrättävien yhtyeiden antiin. Minkäänlaista moitittavaa en keikasta löydä.

Nopeat kohdat toimivat hienosti, mutta ajoittaiset keskitempoiset osat ne vasta murskasivatkin. Kokonaisuutta voisi kuvailla julmaksi ja väkivaltaiseksi sessioksi audiomuotoista pahuutta, jollaiseen vain harva näkemäni bändi on lavalla kyennyt. Onnistuneen illan kruunasi lopulta yleisönkin joukkoon päätynyt ja tyytyväisesti irvistellyt sianpää, joka nautti silminnähden rutiineja rikkovasta kokemuksestaan kotimaisen black metallin huipulla.

Tämän jälkeen olikin hyvä tehdä tuttavuutta Klubilla myytävän herkullisen tervasnapsin kanssa. Edukas, maukas ja elimistöä voiteleva neste antoikin mukavasti energiaa odotellessa lavalle seuraavaksi nousevan Warhornin esitystä. Keikan lopulta alkaessa silmiin pisti heti eturivissä kekkuloivan yleisön vähyys. Puolihuolimattomasti arvioituna noin puolet Archgoattia seuranneista silmäpareista olikin liuennut ties minne ja tanssilattialla oli runsaasti tilaa. Lavalta käsin ei sen sijaan juuri tansseja tarjoiltu. Bändin karuhko, mutta melodinen black metal toimi oikein hyvin etenkin nopeammissa kohdissaan ja ei esityksestä muutoinkaan suoranaisia mokia löytänyt. Jokseenkin yhdentekevältä kokonaisuus kuitenkin tuntui. Liekö tähän vaikuttanut sitten se, että Archgoatin perkeleellisen esityksen jälkeen oli vaikea enää innostua sinänsä hyvin tehdystä, mutta hivenen massaan hukkuvasta räiskeestä. Veriset vartalot ja muut rensselit olivat kyllä paikallaan ja kyllähän tuota katsoi, mutta tervasnapsin kutsu kävi keikan lopussa jo ylivoimaiseksi. Niin ja motkotetaan nyt sitten siitäkin, että Warhornin edellinen demo on jo muutamia vuosia vanha. Mitä helvettiä, eikö tässä ajassa muka ole syntynyt uutta materiaalia?

Tauolla oli aikaa vaeltaa levylaarien ääreen ja mukaan tarttuikin pari Desasterin vanhempaa levytystä. Loppurahat hulahtivat tuttuun tyyliin tervasnapsin parissa ja Kadotuksen viimein koittaessa alkoi juhlatunnelma olla jo katossa. Kaapuihin verhoutuneet musikantit takasivatkin allekirjoittaneelle ehkäpä illan positiivisimman yllätyksen, sillä en tiennyt Kadotuksen musiikista ennen keikkaa käytännössä mitään. Puurokorvani bongailivat esityksestä lieviä Burzum-vaikutteita ja musiikissa olikin kierolla tavalla hypnoottista tunnelmaa. Kappaleissa oli myös poikkeuksellista jyräävyyttä ja materiaalin keskitempoisuus oli myös piristävää. Toki mukana oli nopeampiakin kohtia ja varsin ilkeästihän tuo naputti. Seurueemme yltyi luonnehtimaan esitystä ”Hornamaiseksi”, mikä on ehdottoman positiivisesti sanottu.

Siinä missä illan avanneet kolme bändiä perustavat ilmaisunsa pääasiassa saatanallisen black metallin ympärille, oli pääesiintyjä Loitsin pussissa vähän toisenlaiset eväät. Ilmaisunsa oli toki mustaa, mutta mukaan oli ripoteltu myös aimo annos rokkaavuutta. Loitsin kansallismielistä agendaa on moitittu eräiden riemuidioottisen piireissä suoraksi natsismiksi, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Ilmaisunsa ja esiintymisensä on kyllä enemmän tai vähemmän militanttia ja armeijakuvastoa sisältävää, mutta eihän tämä vielä kenestäkään Hitleriä tee.

Yhtye itse määrittelee musiikkinsa militant flak’n’rolliksi, mikä onkin hyvin osuvasti sanottu. Tai sitten ei ole, en minä tiedä. Tarkkaavainen lukija onkin tässä vaiheessa jo varmasti huomannut, että en ole kommentoinut Loitsin esiintymistä vielä juuri lainkaan. Vetäisy oli muistaakseni erittäin tarttuva ja mukaansatempaava, mutta tervasnapsin edessä taipunut muistini ei anna mahdollisuuksia tarkempaan analyysiin. Tästä pahoittelut, mutta yhtyeen livenkunnosta kiinnostuneet voivat tarkistaa tilanteen vaikkapa Leegion laval 12.01.07 DVD:ltä, jonka bändi on juuri julkaissut.