SILENTIUM
(Haastattelija: Leea Mäkelä)

Silentiumin fyysiset juuret tunnetusti löytyvät keskisuomalaisesta teollisuuspitäjästä ja musiikilliset juuret 90-luvun tunnelmallisista murheretkueista. Kahdeksan vuoden yrittämiseen mahtuu paljon, siinä missä alkuaikoina kumarreltiin enemmän esikuville, on nykyisyys taiteellisesti omaehtoisempaa. Tänä vuonna on julkaistu yhtyeen kolmas kokopitkä Sufferion: Hamartia of Prudence ja luvassa on myös kolmas Turun visiitti. Tunnelmia sähköpostin päässä kertoili yhtyeen pääasiallinen säveltäjä, kosketinsoittaja Sami Boman.

Jokaisella kuulijalla tietysti on omia havaintojaan, vaan miltäpä näyttää urakehitys bändin näkövinkkelistä?

Kyllä urakehityksestä selkeitä kehityslinjoja on suhteellisen helppo löytää. Kun alkupiste oli se, että mennään pienen kotipaikkakunnan treenikämpälle juomaan kaljaa ja jammailemaan cover-biisejä, niin kolme levyä myöhemmin, jonkin verran ympäri Suomea kiertäneenä voi sanoa jotakin tapahtuneen. Yhtyeen musiikillinen linja on käynyt ajan myötä yhä raskaammaksi. Alkuaikojen doom-innostus kyllä kuultaa yhä läpi musiikistamme, mutta kokonaisuutena musiikkimme on huomattavasti monipuolistunut. Omasta mielestäni tätä edistystä on tapahtunut kaikilla osa-alueilla. Tempot vaihtelevat vanhasta tutusta Silentiumin hitaasta raadannasta, jos ei nyt aivan speed-metalmaisiin luukutuksiin, niin ainakin jonkinasteiseen päät irti selkeästi heilumalla -rytinään. Melodiat ovat toimivampia sekä huomattavasti mielenkiintoisempia, ehkä jollakin tapaa jopa laulavampia, kuin ennen. Harmoniat niiden taustalla rikkaampia sekä kulumattomampia.
Totta kai luonnollista kehitystä myös soittotaidossa, niin yksittäisten jäsenten kuin yhteissoitonkin kannalta, on tapahtunut.

Säveltäjämieheltä täytyy tietenkin kysellä hiukan biisien kirjoittamisesta - mahdollisesti heräävät kysymykset demokraattisuudestakin tulevat selvitetyiksi:

Biisien kirjoitus toimii pääperiaatteiltaan täysin samalla tavalla kuin se alusta saakka on toiminut. Biisit sävelletään kotona mahdollisimman valmiiksi, jonka jälkeen ne tuodaan treeneihin harjoiteltaviksi. Tämän jälkeen ne luonnollisesti vielä kehittyvät kaikien bändin jäsenien uusien ideoiden myötä. Näitä ideoita kokeillaan ja jätetään osaksi biisiä tai hylätään riippuen niiden toimivuudesta. Kun biisi alkaa olla muuten kuosissa lisätään siihen laulut. Eli Silentiumin tapauksessa ikuisuuskysymykseen, kumpi oli ensin, muna vai kana, musiikki vai sanat, vastaus on se, että lähes aina musiikki tulee ensin.

Yritin tavoittaa myös pääasiallista tekstittäjää, laulaja-basisti Matti Aikiota etenkin kertomaan jotain paljon puhetta (sic!) herättäneen kuunnelman synnystä ja sisällöstä. Mies ei suoraan kieltäytynyt haastattelusta, mutta katosi kuin pieru Saharaan, joten jäämme tältä osin pimentoon. Niin, Sufferionilla tunnetusti on paljon puhetta piisien välissä. Tarina tukee osaltaan kappaleita ja kappaleet puolestaan tarinaa. Keväällä oli Suomen metallimedia varsin kiinnostunut tästä erikoisesta ratkaisusta, joten tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta että jotain tällaista on nyt tehty. Mutta nyt kun on levy ollut ulkonakin jo sopivan aikaa, lienee paikallaan kysyä, millainen lopulta oli kuunnelman vastaanotto. Boman tiivistää olennaisen:

Näytelmän palaute on ollut odotetunlaista. Sitä on joko vihattu tai ylistetty. Kylmäksi jääneitä "ihan jees" -välimuotoja ei ole kuulunut. Tätähän lähdimme hakemaankin. Halusimme, että ihmisten on pakko jäädä miettimään kuulemaansa, ettei sitä voi ohittaa pelkällä hymähdyksellä ja pierulla. Halusimme yrittää ja mahdollisesti epäonnistuessamme mennä sitten saappaat jalassa hautaan. Vielä ei ole tarvinnut kuoppaa kaivaa.

Naislaulajien kanssa Silentiumilla näkyy olleen huonoa tuuria - pienen ajan sisään bändissä vaikuttaa jo kolmas laulajatar. Yleisölle vaihtelu ei välttämättä ole näkynyt (tai kuulunut), sillä viimeisimmällä levyllä soolot hoiti sessiolaulajatar, jota puolestaan ei keikoilla nähdä. Laulajattaren pestin tuulisuudesta johtuen herää kysymys, onko keikoilla esiintyvä laulajatar jäsen vai sessiojäsen.

Laulajatar on tällä hetkellä ehkä jonkinasteisessa jäsenyyden ja sessiojäsenyyden rajatilassa. Haluamme tarkkailla tilannetta muutaman keikan ajan. Yksi tällainen on nyt takana, ja sen Anna klaarasi täydellisesti.

Tästä päästäänkin luontevasti keikkailuun ja asettelemaan odotuksia Shadowiin tulevalle yleisölle:

Bändin livekunto on omasta mielestäni parempi kuin koskaan. Keikkojakin on muutama, mutta kiertueesta ei vielä voi kyllä puhua. Homma kuulostaa hyvältä, ja sehän se on tärkeintä. Tai ainakin tämä on minun mielipiteeni. Ihmiset tulevat kuitenkin kuuntelemaan keikkojamme, ja se osa-alue on hanskassa. Aivan ylivoimaisen hankalia keikkapaikkoja ei tule mieleen. Kyllä me se meidän shöy pystytään heittämään vaikka Pihtiputaan mummon porstuassa mikäli sulakkeet kestävät.

Entä onkos tähänastisella keikkakokemuksella jotain erityistä suosikkipaikkaa?

Jyväskylä on aina ollut keikkapaikkana lähellä sydäntä. En tiedä johtuuko se jonkinasteisesta kotikenttäedun tapaisesta vai mistä, mutta Lutakossa on joka tapauksessa saatu heitettyä erityisen hyväfiiliksisiä keikkoja.

Suomalaisen musiikin vientikelpoisuudesta ja metallin pioneeriasemasta johtuen, täytyykin kysyä, miten on Silentiumin mahdollisen maailmanvalloituksen kanssa.

Ulkomailla ei olla keikkailtu, eikä tämän bändin taloudella ikävä kyllä lähiaikoina ilman jonkinasteista ihmettä ja onnenpotkua pystytä keikkailemaankaan. Viennistä en osaa tarkemmin sanoa mitään. Bändi saa postia ympäri maailmaa, mutta mikään alue ei ole erityisesti erottunut joukosta. Tätä täytyisi udella Tenetzin Samilta. Se on guru ja päällikkö, rekkakuskien rekkakuski, se on käynyt kurssit ja tietää. Mutta käsittääkseni Sorsalla on puuttuvat miljoonat.