BLIND STARE, KORPIKLAANI, BATTLELORE
Shadow Bar 10.01.2004
(arvio: Leea Mäkelä)

Illan avasi paikallisempi, tuoreehko tuttavuus Blind Stare. Kannattajajoukkoa ainakin näytti bändillä riittävän, sillä harvoin on keikoilla jo ensimmäisen bändin aikana raivoisa ryysis lavan edessä! Musiikillisesti Blind Staresta kuuluivat vielä vaikutteet ehkä turhankin sulamattomina lävitse - ensivaikutelma nopeatempoisine kosketinlirutuksineen muistutti Bodomia, ja suoria viittauksia piiseissä kuului niin Paradise Lostin kuin Moonsorrowinkin tuotantoon ja jopa Europeen. Mielessä käväisi mikä mahtaa olla kokoonpanon ikä, sillä ajan kanssa löytyy ehkä enemmän varmuutta piisien tekoon ja sitä kautta omaleimaisempi linja. Soundipuolella rytmiryhmä korostui suorastaan massiivisesti, mitä alan epäillä paikasta johtuvaksi ominaisuudeksi, sillä niin on tainnut käydä joka bändille Shadowssa. Sillä jytinällä kenties rauhallisempi piisimateriaali oli helpommin lähestyttävää kuin bodomimainen paahto. Uudemmiksi mainitsemissaan kappaleissa tuntui olevan jopa tanssittavaa groovea, mikä oli viehättävää. Yhteen kappaleeseen vetäisty kliinipätkä viehätti kovasti erään ystäväni korvaa, ja kieltämättä se toi oman säväyksensä piisiin, mutta minun korvassani sillä varauksella että laulua kannattaisi harjoitella äänenkäytön tasolla hiukan lisää. Kuten illan ensimmäiset bändit aina, myös Blind Stare tuntui jakavan mielipiteitä varsin tehokkaasti. Toisten kuulin ylistävän yhtyeen energisyyttä, toisten valittavan kasvottomuutta, vaikkakin kehupuoli taisi jäädä voitolle. Rätkäistäköön tälle siis aina yhtä ihana leima ”kehityskelpoinen”.

Korpiklaani on entinen Shaman, joka on karsinut Lappiin liittyvää eksotiikkaa siirtyen enemmän peruspelimanni-eksotiikkaan, ja kuulemma laulaa nyttemmin englanniksi. Tiedä häntää, esityskielestä ei kyllä saanut mitään selvää. Lisärummut tosin toivat eksotiikkaan allekirjoittaneen korvissa jotain eteläisempää tatsia, joka kuulosti enemmän sambalta kuin shamanoinnilta. Jollain kierolla tavalla minulle tuli varsinkin setin alkupään piiseistä mieleen Barathrum, vaikka niissä piti viulukin oleman. Eihän se taas mihinkään meinannut botnen alta kuulua, pelkästään näkyi, paitsi silloin kun muut eivät soittaneet. Silloin kun viulu hetkittäin pääsi esiin, kappaleisiin puhaltui heti kunnon pelimannimeininki. Polskan tahdin kiihtyessä kävi mielessä jopa, että tätä kuunnellessahan pitäisi heitellä kuperkeikkoja niinkuin toissavuosisadan karjalaisissa häissä. Lähempänä perusheviä seikkaillessa taas tuli mieleen uudempi Skyforger, eikä vähiten vokalistin samantapaisesta kähinä-äänestä, sillä jotain kappaletta maustanut tinapilli näkyi muttei kuulunut. Kaikkinensa keikka kokemuksena oli hauska - Pellonpekko oli ilmeinen hittipiisi, ja keikan päättänyt Hummani hei huikeana pelimannirevittelyversiona pisti sekin lihat liikkeelle. Miksiköhän tätä pitäisi kutsua? Hedelmällisyysriittiheviä? Taas jakautuivat mielipiteet. Toisilla oli hauskaa, toiset kaihosivat vanhan Shamanin perään.

Musiikissaan Keskimaan seikkailuja kuvittava illan päättänyt Battlelore oli panostanut myös shownsa visuaaliseen puoleen. Joka jäsenellä oli omanlaisensa asu - löytyi levypanssaria, nahkanuttua ja sotamaalauksia ja kosketinsoittajattarelta oikein kaunis keskiaikapuku. Samoin basistin hiukan pikteiltä vaikutteita saanut kasvokuviointi (joka tosin oli toteutettu taiteilijan vapaudella puna-mustana) ja lettikampaus olivat hyvin näyttävät. Laulajattaren perusgoottivermeet sen sijaan näyttivät kuuluvan teksteihin verrattuna hiukan toiseen fantasiamaailmaan, nimittäin Xenaan… Musiikillisesti Battlelore kuulosti hyvin lukemisen taustalle sopivalta fantasiametallilta - ei liikaa huomiota vaativia yksityiskohtia vaan melko tasaista mahtipontista tunnelmointia. Tosin piisit eivät allekirjoittaneelle jättäneet mitään muistikuviakaan itsestään. Vähän samaa kategoriaa kuin vaikka Thyrfing. Toiset tykkäävät kuin hullu puurosta, mutta jos maailmassa ei ole valmiiksi sisällä, siihen on vaikea päästäkään. Ja kas, kuinka taas mielipiteet jakautuivat. Kuulin jonkun ihastelevan erityisesti miesvokalistin välispiikkejä, kun taas minusta se olisi saanut keksiä jonkun muunkin puheenaiheen kuin kaljan. Samoin toisille Battlelore oli illan odotetu kliimaksi, siinä missä toiset tyytyivät jo Korpiklaanin polskaamisesta. No, jokaiselle jotain ja hauskaa oli kuitenkin.