 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
MACHINE
MEN / LYIJYKOMPPANIA / KIUAS / SÄHKÖINEN EKSTAASI Helmikuun alussa soi Turun Klubilla raskas musiikki. Illan avanneen Sähköisen Ekstaasin ehdin valitettavasti missata kokonaan, mutta ehdin parahiksi katsastamaan helsinkiläistä Kiuasta. Nimen perusteella olin kuvitellut kyseessä olevan jälleen yksi suomenkielisen raskaan rokin aallonharjalla ratsastava onnenonkija, joten oli melkoinen yllätys kun tekstit kuuluivat olevan enimmäkseen ulkomaankieltä ja musiikki käypää sankariheviä! Ei kuitenkaan mitään peruskikkeliä, vaan powerimman puolen juuret olivat ajassa jolloin hevi oli heviä ilman tsiljoonaa genremäärettä, ja mausteet musiikissa hyvinkin moderneja rypistyksiä äärimetallin puolelta. Tilulilujen sijaan kuultiin blastbeatia ja monessa kertsissä oli taustaörinät. Väliin jytisi niin mallikkaasti että voisin jopa kuvitella kotonakin kuuntelevani. Laulajan äänenkäyttö kuulosti sangen hyvältä, ja esiintyjänä mies oli suorastaan hyperaktiivinen - sinkoilemisen lisäksi vaiteliaina hetkinä kieli ei nähtävästi tahtonut pysyä suussa. Paita tosin olisi voinut pysyä päällä kunnes massu on käsivarsien ja rintalihasten tasolla… Lopputiivistelmäksi todettakoon, että Kiuas oli positiivinen yllättäjä. Seuraavaksi tyylikkäästi puvut päällä soittanut Lyijykomppania oli sitten eri yleisönosan heiniä kuin edeltävä ja jälkeensä tullut. Ties vaikka olisi palikoilla leikkinyt tai kehdossa kellinyt osa muitten bändien yleisöstä tämän esi-isäbändin veivatessa uransa ensimmäisessä vaiheessa… Lyijykomppanian perintö kuuluu hyvin selkeästi Niskalaukauksen ja Viikatteen musiikissa, mutta siinä missä perilliset hioivat musiikista särmiä pienemmiksi ja vähitellen pois, yhä iskelmällisempään suuntaan, Lyijykomppania kuulostaa tavattoman kulmikkaalta tänäkin päivänä. Ikään kuin kaikki musiikin ja sanoitusten elementit tempoilisivat eri suuntiin istumatta täysin saumattomasti yhteen, mikä toisaalta oli osa viehätystä. Parempaa määritystä tälle musiikille tuskin onkaan kuin lanseeraamansa ”synkkää jynkytystä”. Setissä kuultiin niin vanhoja hittejä kuin uuttakin materiaalia. Laulajana uusi laulaja-kitaristi ei kuulostanut ihan niin kantava-ääniseltä kuin Rautiainen, mutta asiaan taisi vaikuttaa sekin että Rautiaisen ajan piisit eivät ehkä sopineet hänen äänelleen kovin hyvin - ja tietysti se, miten kovaa ja korkealta muut illan laulajat vetivät. Vanhat Lyijykomppania-fanit olivat tyytyväisiä ja nykynuoriso huuli pyöreänä. Illan päätti mainetta ja kunniaa Iron Maiden –henkisellä hevillään saavuttanut Machine Men, jonka kypsä-äänistä laulajaa on Turussa päästy ihmettelemään ennenkin. Tänään ei tuntunut ääni olevan ihan parhaassa terässään, mutta riitti vakuuttamaan koko joukon hevareita, jotka sitä narikkajonossa suut korvissa hehkuttivat. Machine Men tarjoili sitten sitä tilutustakin, muttei itseisarvona. Draivi oli kaiken aikaa vähintäänkin kohtuullinen ja tunnelma katossa. Encoreina kuultiin itteään Maidenia. Jos Kiuas sai allekirjoittaneen muistelemaan nuoruuden päiviä nykyajan suodattimien läpi, Machine Menin setin aikana nuorruin kymmenisen vuotta, ja suorastaan koin eläväni uudestaan aikoja jolloin hevi oli heviä ja puhtaasti laulettua. Virkistävää. Onneksi en sentään taantunut niin pitkälle, että olisin mennyt kokeilemaan soittaisikos hehkeydessä Sebastian Bachin lähes voittava kitaristi lähenneltynä väärin (ja saanut päälleni eturivissä fanittavain poikain vihoja). Ehei, aikuisen ihmisen tavoin tyydyn vain kirjoittamaan asiattomuuksia. Näin
kolmen nähdyn ja kuullun orkesterin perusteella tuntui ettei
Lyijykomppania ollut ihan oikea bändi tähän seuraan,
siinä missä Machine Menin ja Kiukaan yleisöpohja
oli varmasti hyvinkin samankaltainen. Mahtoiko missaamani Sähköinen
Ekstaasi tasapainottaa illan kahtiajakoisuutta?
|
