REGRESSIIVISYYS ON PARASTA PROGRESSIIIVISUUTTA



Vuoden 2000 aikana aiemmin thrash/blackmetalin individualistit (silloinen Kainin lapset) alkoivat doomata paria astetta entistä enemmän. Syntyi Violet Halo. Bändin musiikillisen tyylin liikkuvuudesta johtuen sen kuvailu on matkan varrella osoittautunut yhä mahdottomammaksi. Lopettaamme siis itku ja sanokaamme että soitto on sekoitus Black Sabbathia ja Venomia, mikä tosin ei tee oikeutta millekään kolmesta ryhmästä. Oikeudesta Violet Halossa ei tosin ikinä ole ollutkaan kysymys. Tärkeämpää on todeta että askelia voidaan ottaa ajallisesti sekä eteen että taaksepäin niin että aina jää käteen jotain sanottavaa.


Vuoden 2000 aikana ilmestynyt vihreä nimeämätön demo (.no mood) edusti vielä tyylillisesti aikamoista sillisalaattia, kaikkia vanhoja elementtejä ei haluttu kaapia pois välittömästi.


Tähän mennessä uusin demo "Reality On High Heels", jonka julkaisussa on ollut ikävää viivästystä, kuvaa hieman paremmin bändin nykymeininkiä. Äänite on kokonaisuutena huomattavasti edeltäjäänsä linjakkaampi, joskin samalla paikalleen jämähtämistä on vältelty kaikin keinoin.


Violet Halo työstää parhaillaan uusia kappaleita, jotka ovat suvereeneja vanhempaan materiaaliin nähden. Näitä kappaleita kuulet keikoilla kahden edellisen äänitteen materiaalin ohella. Orvokkisädekehä ei ole tähän mennessä pysähtynyt genrerajoihin, vaan pyrkinyt liikkumaan vapaasti musiikin eri alueilla ja lyömään oman leimansa niihin. Pidä siis pääsi auki ja vältä ennakkoluuloja, niin saatat ymmärtää.


http://violethalo.stc.cx