MORBID DREAM
(Haastattelija: Juhani Pitkänen)



Turun ylpeys Morbid Dream perustettiin vuonna 1995. Kuten suuri osa bändeistä alkutaipaleellaan, jäsenet olivat samasta kaveripiiristä ja samankaltaisen musiikin innoittamia. Sen ajan suurimpia musiikillisia esikuvia olivat esimerkiksi Alice Cooper, KISS, WASP ym. klassikot. Pikkuhiljaa yhtyeen toiminta muuttui vakavahenkisemmäksi ja tyyli vakiintui kuolometalliksi progevaikutteilla. Nykyään yhtyeen jäsenet nimeävät henkilökohtaisiksi vaikuttajikseen bändejä nimeltä Death, Meshuggah, Dream Theater ja Cynic.


Ensimmäinen demo nimeltä "Cosmic Dreams" nauhoitettiin vuonna 2000 nopeaan tahtiin. Tyyli oli visusti määritelty. Seuraava demo nimeltä "4 Aspects Of Existence" purkitettiin loppuvuodesta 2001, jolloin progeen vivahtavia tahdinvaihdoksia oli riffien seassa aiempaa enemmän. Molempien demojen biisejä ja äänimaailmaa voi hyvin kuvailla sanalla murskaava. Ääninäytteitä epäuskoisille löytyy yhtyeen kotisivuilta, samaisesta osoitteesta voi myös tilata molempia demoja.


Morbid Dream on keikkaillut paljon, bändi on esiintynyt esimerkiksi Chuck Schuldinerin muistokeikalla Helsingin Nosturissa sekä The Hauntedin lämmittelijänä Turun Säätämöllä. Tammikuussa 2003 Morbid Dream lämmittelee legendaarista ruotsalaista kuolometalli-yhtyettä nimeltä Grave.


Kokoonpano:

Janne Pulkkinen, kitara / laulu
Tomy Laisto, kitara
Tuomas Vähämaa, rummut / perkussiot
Joni Suodenjärvi, bassokitara


www.saunalahti.fi/~mdream