GRAVE / DEMIGOD / MORBID DREAM
Säätämö 04.01.2003
(Arvio: Serpent)



Alkuvuoden death metal -paketti oli varsin tuhti ja raskas annos kuolonkorinaa kolmelta bändiltä, joiden tyylit eroavat toisistaan varsin sopivasti, vaikka saman genren bändeistä onkin kyse. Siispä pidemmittä puheitta illan lyijynraskaaseen tunnelmaan...


Sairaalloinen lämmittelykierros
Ensimmäisenä yleisönkosiskelijana sai kunnian toimia turkulais-raisiolainen Morbid Dream, joka on varsinkin paikalliselle yleisölle tullut tutuksi teknisestä ja omaleimaisesta death metallistaan kuin myös lukuisista onnistuneista Death-koveroinneistaan. Yleisöä bändi tuntui saavan varsin vähän mukaan, mikä varmasti selittyy osittain sillä, että paikalla oli paljon ulkopaikkakuntalaisia, jotka eivät bändiä ole ennen livenä todistaneet. Morbid Dream kun on niitä bändejä, joihin ei välttämättä ensi kerralla helposti sisälle pääse, johtuen bändin vähemmän suoraviivaisesta ulosannista. Bändi soittikin tuttuun tapansa hyvin tarkasti ja teknisesti eikä kauttaaltaan raskaat soundit ainakaan huonontaneet biisien toimivuutta tai tunnelmaa. Esiintymispuoli oli sitä tavallista ilman erikoisuuksia eli jonkin verran moshausta ja fiilistelyä, muttei mitään sen kummempaa. Muutama Death-koveri oli tietysti mukana, jotka ehkä olivat ainoat tutut biisit suuremmalle yleisölle. Kokonaisuutena hyvä setti, vaikka yleisöä ei mukana hirveämmin ollutkaan.


Puolijumalan paluu

Keikkalavoille palanneen Demigodin keikat ovat vetäneet hyvin yleisöä mukaansa eikä tämä keikka ollut poikkeus missään mielessä. Puoleltaöin aloittanut Demigod vetikin yleisöä hyvin mukaan moshaamaan ja riehumaan lavan eteen. Demigodin lavaesiintyminen oli melkoisen hyvää moshauksineen ja lavalla vallitsi varsin metallinen ja musiikkiin eläytyvä tunnelma. Biisejä bändi soitti sekä ensimmäiseltä levyltä että myös uudempaa materiaalia ja kaikki tuntui yleisölle hyvin kelpaavan. Soundipuoli oli raskas ja selkeä, ja varsinkin basso erottui hyvin, mikä toikin hyvää lisäpotkua biiseihin. Keikan edetessä myös bändin livepuoli tuntui vain paranevan ja yleisöäkin näytti valuvan eteen enemmän kuin keikan alussa. Hyvä setti kaikin puolin.

Kehdosta hautaan
Itse pääesiintyjä Grave aloitti hieman yhden jälkeen varsin perinteisellä, vanhan koulukunnan death metallillaan ja yleisöä oli lavan edessä heti alusta asti. Keskitempoista ja jyräävää veivaava Grave ei ehkä live-esiintymisellään tarjonnut mitään erikoista silmänruokaa, mutta audiopuoli olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Graven soundit olivat suoraan sanoen parhaasta päästä mitä Säätämöllä on metallikeikoilta kuultu, sillä tunnelma oli suorastaan murskaava ja äärimmäisen raskas. Kun vielä hyvät ja miehekkäät örinälaulut mylvivät pisteenä iin päälle, oli lopputulos parempi kuin itse bändin levyillä. Myös yleisö tuntui huomaavan tämän ja porukkaa valuikin eteen riehumaan, moshaamaan ja lavalta daivailemaan. Kokonaisuutena keikka olikin ehdottomasti illan kovin ja kieltämättä täysin ansaitusti.


Raskas saldo
Ilta oli yhteensummattuna varsin raskas ja äärimmäisen metallipitoinen eikä selkeitä valittamisen aiheita ainakaan itse keikoista löytynyt nimeksikään. Näillä eväillä on hyvä povata myös jatkoa death metal -trendin raivaamalla tiellä, joten ainakaan valittamiseen ei liene metallikansalla aihetta.