Etusivu Yhdistys Keikat Artikkelit Keikkapaikat Messulauta Sponsorit Kontakti


Gloomy Grim - Agathonin sielun peili
(Haastattelija: Jussi Helenius)

Gloomy Grim ei ole aikoihin keikkaillut Suomessa, mistä tämä johtuu? Euroopassa olette käyneet kuitenkin muutamaan otteeseen.
Kukaan meistä ei ole kovinkaan aktiivisesti yrittänyt mitään keikkoja järjestää ja sopii vain toivoa, että tämän keikan jälkeen kiinnostuneet tahot ottavat yhteyttä meihin.

GG on aiemmin esiintynyt rumpukoneen kanssa mutta nyt mukana on oikea rumpali, Silentiumista lainattu Janne Ojala. Miten päädyitte tällaiseen ratkaisuun eikä esimerkiksi siihen, että itse olisit ryhtynyt soittamaan rumpuja, kun se kuitenkin sujuisi? Mikä on bändin kokoonpano tällä hetkellä, studiossa ja keikalla?
Itse haluan olla seremoniamestarina ja jos olisin kannujen takana ja laulaisin se ei yksikertaisesti olisi niin mukavaa. Aikaisemmin tosiaan käytettiin rumpukonetta lavallakin, mutta koska "Written In Blood" -levylläkin on aidot rummut, päätettiin livemuotoonkin ottaa aidot kannut. Ja kyllä livekannut toimii paremmin. Studio- ja livekokoonpano ovat samoja, paitsi että, minä tulen vastaisuudessakin soittamaan kannut levylle. Eli kitarat: Lord / Mörgoth, basso Ceasar, rummut Janne ja laulu Agathon. Synat tulee DATilta. Veri tulee siasta.

GG:ssa vaikuttaa pk-seudun pitkän linjan metalliveteraaneja, jotka soittavat myös parissa muussa bändissä yhdessä (mm. Soulgrind, Nomicon, Walhalla...). Miten erotatte nämä kaikki bändit toisistaan vai onko se loppupeleissä edes mahdollista?
Joka orkesterissa (paitsi Walhallassa) on yksi päämies, joka tekee lopulliset päätökset musiikin suhteen. Kaikilla meistä on eri käsitys asioista ja niiden kulusta, joten orkesterien erottaminen toisistaan on mielestäni helppoa, johtaja määrää lopputuloksen.

Tähän mennessä GG on julkaissut kolme levyä ja pari demoa. Miten vertailisit näitä tuotoksia keskenään ja löytyykö niistä joitain tiettyjä ominaispiirteitä, joita ei muuna kuin kyseisen levyn teon aikana olisi voinut levylle päätyä?
Ei löydy, paitsi tietysti sanoituspoliittisesti. Joka levyllähän kerrotaan Agathonin sen hetkinen tilanne, paitsi "Blood, Monsters, Darkness" kertoo mistä kaikki alkoi.

Mikä oli aikoinaan tärkein syy Gloomy Grimin aloittamiseen? Jonkinlaista inspiraatiota lienee antanut kattava kauhuelokuvakokoelmasi, ainakin bändin sanoitukselliseen konseptiin…?
Alunperin (kuten nykyäänkin) tarkoitus oli tehdä sellaista musiikkia, jota itse haluaisi kuulla. Gloomy Grim on toisaalta ruvennut elämään ihan omaa elämäänsä ja mä olen vain Agathonin välikappale. Se vetelee naruista ja mä rimputtelen mitä määrätään. Kauhuelokuvat ovat ollet kyllä suuri inpiraaton lähde sekä kuvat joita päässä liikkuu ja joihin täytyy saada ääni. Toinen syy oli halu kokeilla pystynkö mä edes tekemään musiikkia ja ehkä jonkinasteinen todistamisenhalu orkesteritovereille. Ellei satunnaisia sekoiluja oteta huomioon niin ekaan demoon astihan mä olin vaan soittanut rumpuja eri orkestereissa. Ja itseasiassa teen sitä edelleen, muihin bändeihin en puutu musiikillisesti. Vain sovituksiin. Mitä sanoituksiin tulee, niin nehän eivät liity kauhuelokuviin.

Levyjen lisäksi GG on julkaissut parin biisin videon nimeltä Reborn Through Darkness, joka ymmärtääkseni nauhoitettiin Helvetin pienellä budjetilla, vaikkei lopputulos siltä näytäkään. Kerro lisää tuosta videoproduktiosta. Onko tarkoitus tehdä lisää videoita tai onko niitä tehty jo?
Joo, se oli eka systeemi ("Reborn Through Hate") ja se tehtiin joidenkin filmiopiskelijoiden kanssa. Aikamoista sekoilua, mutta saatiin kuitenkin tehtyä. Toinenkin myyntivideo on tehty noin vuosi sitten nimeltään "Born In Fire" ja se sisältää yhden varsinaisen videon ja kaksi liveä. Se tehtiin ihan kotioloissa ja budjettikin oli huima 17mk. Noita kumpaakin muuten löytyy hyllyistä eli jos kiinnostaa niin tilaamaan. "Reborn..." sisältää myös molemmat ekat demot MCD:llä. Hintaa noilla on 14E/kpl, sis postit.

Levytätte Holy Recordsilla, miten yhteistyö ranskalaislafkan kanssa on sujunut tähän mennessä? Oliko aikoinaan muita kiinnostuneita levy-yhtiöitä tai onko niitä nyt vuosien varrella ilmestynyt tarjouksineen?
Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta ensimmäisen kiertueen jälkeen on alkanut jonkinasteinen nurina niiden taholta. Ne kun ei tahdo ymmärtää, että keikan jälkeen PITÄÄ juoda viinaa. Keikat on aina hoidettu hyvin (eli selvänä), mutta sen jälkeen on otettu sitten keittoa. Niiden mielestä se on oikein huono homma. Pakko tosin myöntää, että viime kiertueella välillä tuli niinsanottuja ylilyöntejä muutama kappale ja mentiin humalan siivittämänä turhankin syvälle mm. analysoinneissa ranskalaisten luonteenlaadusta. Muutama asia mitkä taas minua kismittää on, että ne ei tajua sitä, että Ranska EI ole maailman keskus. Ne mainostaa ihan hyvin, mutta Ranskassa. On liian paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuulleet edes koko orkesterin nimeä. Saatika sitten levyä. Se vituttaa. Eikä niillä ole oikein resursseja/kykyä hoitaa keikkoja minnekkään esim. Saksan festareille ym. Loppupeleissä Holy on kyllä ihan hyvä lafka, verrattuna moneen muuhun. Meillähän on yksi levy vielä tekemättä Holylle ja sen jälkeen katsotaan mitä tuleman pitää. Sopimuksessa sanotaan, että vuosi sopimuksen loppumisen jälkeen me ollaan vapaita, mutta Holyllä on optio lisälevyihin ellei joku ole tarjonnut parempaa sopimusta. Jos tarjoaa, Holyn diilin pitää olla parempi että saisivat sitä optiota käyttää. Tai jotain ton suuntaista.

Loppuun tulevaisuudensuunnitelmia, terveisiä, mainostusta tms. mitä mieleen juolahtaakin...
Uusia kappaleita on 2 ja varmaan syksyllä tehdään demo itellemme niistä. Keikkoja olisi kyllä hauska tehdä ja jos joku meidät keikalle haluaa niin ottakoon yhteyttä: agathon1@mbnet.fi. Noita "Written In Blood" ja "Life?" -levyjäkin löytyy hyllystä ja niitä saa tilata osoitteesta: Agathon, Pirttipolku 6 C, 00630 Hellsinki. Hinta on 13E/kpl.sis postit. Spinehän näitä jakelee, mutta en tiedä kuinka laajasti. Kannattaa käydä kuuntelemassa osoitteessa www.mp3.com/Gloomy_Grim muutama kappale uudelta levyltä ja kattoa keikka. Terveisiä Louhelle.


« Takaisin

Soitin-Laine
Vertikaali Oy
Karhukopio
Turun Paja
Musiikkinurkka
Skin Craft
SueZine
Iki-Pop
Sivuston toteutus: Aurentia Solutions