|
Rotten
Sound / Cause for Effect / Hellbox / Luciferase @
Bar Shadow 19.4.2002
(arvio: Serpent)
Tapahtuma vailla nimeä
Huhtikuun metallitarjonnasta vastasi täysin
suomalainen kvartetti Turun Bar Shadowissa järjestetyssä
keikkatapahtumassa. Varjoisa baari on sekkä sijaintinsa
puolesta että paikkanakin ihan hyvä paikka
tämän kokoisten keikkojen järjestämiseen
ja väkeäkin oli saapunut paikalle kohtalaisen
paljon. Pidemmittä puheitta itse asiaan eli bändeihin.
Lucy, erase!
Metalliarvostelija onnistui vaihteeksi myöhästymään
keikan alusta vaivaisen parin kymmenen minuutin verran,
mikä oli kuitenkin selvästi jo liikaa sillä
tapahtuman avannut turkulainen Luciferase oli pitämässä
palopuhettaan juuri ennen viimeistä viisua. Lienee
kai siis turha sanoa, ettei bändin keikasta ole
hirveästi kerrottavaa. Bändin setti sisälsi
vain kuusi biisiä, mikä selittyy osittain
bändin täysin satunnaisesta treenaamisesta.
Lyhyesti kyseessä on jonkin sortin melodista
metallia, lähinnä death ja black metal -vaikutteista,
vaikka BM-viittaukset lienevätkin lähinnä
minimaalisia ja nekin melodisemman blackin puolella.
Soundeihin ei ehtinyt sen tarkemmin perehtyä,
mutta ainakaan mitään paskaa ei ollut kyseessä.
Helvetin loota
Toinen paikallinen akti oli Hellbox, tuo Venom-koverbändinä
aloittanut trio, jonka omatkin biisit ovat niin Venomia
kuin vain olla voi olematta itse Venom. Kahdeksankymmentälukulaista
"black metal" -heviä siis oli kyseessä
ja ihan toimivana välipalanahan bändi toimi.
Kun ei täysin tällaisen hevin ystävä
ole, niin on paha hehkuttaa bändiä sen erityisemmin,
mutta soitto kuitenkin sujui ja live-puolikin oli
ihan kunnossa, vaikka yllätyksetöntä
sinänsä olikin. Soundipuoli oli muuten kunnossa,
mutta laulu tuntui olevan vähän häiritsevän
hiljaa, ainakin keikan alkupuolella. Pidemmän
päälle keikka alkoi puuduttaa, mutta onneksi
settiin päätyneet Venom-koverit piristivät
menoa, joista etenkin Countess Bathory pisti jalka
vipattamaan. Kaikin puolin ihan toimiva livebändi,
mutta yliannostuksena pahemman luokan tympääntymistä
aiehuttavaa.
Efektiduo
Progressiivista ja kokeellista grindia soittava Cause
for Effect tepasteli lavalle seuravaana kaksimiehisenä
leegionaan. Bassosta ja rummuista koostuva bändi
kyllä soitaa ehdan ainutlaatuista tavaraa ja
vielä varsin osaavasti ja omaperäisesti,
mutta siihen kehuvat adjektiivini sitten loppuvatkin.
Basson riffit vaihtelivat typerän kuuloisista
"vaaleanpunainen pantteri"-tunnarisävelmistä
suoraviivaisempiin riffeihin, joita rumpali sitten
säesti lukuisilla erilaisilla kompeilla. En oikeasti
ole kuullut näin paskaa livebändiä
pitkiin aikoihin, sillä tällainen bändi
ei toimi livenä sitten yhtään, vaikka
muutama innostunut yleisöstä toista mieltä
olikin. Muutenkin hyvin marginaalista kamaa veivaava
CfE alkoi tympiä hyvin äkkiä. Varsinaista
livepuolta ei bändillä tietysti voinut olla,
sattuneesta syystä, joten varsin nopeasti alkoi
odottaa vain keikan päättymistä. Parasta
keikassa oli ehdottomasti hyvät örinälaulut,
jotka erottui joukosta selvästi edukseen. Muutoin
bändi jätti toivomisen varaa ja paljon ja
allekirjoittanut toivookin ettei ko. bändiä
tarvitse enää ikinä livenä nähdä
- kaksi kertaa on selvästi liikaa.
Mädäntynyt
ääni
Kukas muukaan kuin Suomen grind-ihme Rotten Sound
oli illan pääesiintyjä verisine päineen
ja paitoineen. Varsin lyhythiuksiseksi muokkatunut
metallikvartetti pisti tiskiin tietysti tiukkaa soitantaa
helvetin aggressiivisella otteella ja suorastaan pallit
räjäyttävillä soundeilla. Etenkin
rumpusoundit saivat melkein sydämen pysähtymään
ja kun päälle vielä isketiin Rotiskon
tylyt biisit, niin eipä ihme, että yleisö
suorastaan imeytyi lavan vierustalle räyhäämään.
Bändin biiseistä ja tyylistä pitäville
keikka oli varmasti omiaan, mutta täytyy tunnustaa,
että vaikka soitto oli taidokasta, live hyvää
ja soundit enemmän kuin kunnossa, niin keikan
puolivälin jälkeen alkoi puudutus iskeä,
eikä se todellakaan johtunut alkoholijuomista.
Rumpalin tuttu ammattimainen ja perkeleellisen hieno
soitanta jaksoi kyllä herättää
kiinnostusta vielä tympääntymisen jälkeenkin.
Kaikin puolin siis ihan hyvä keikka hyvältä
bändiltä, vaikka lopussa into itseltä
lopahtikin.
Ja mitä jäi
käteen?
Bar Shadow on paikkana onnistunut lyömään
itsensä läpi toimivana keikkapaikkana pienille
ja keskisuurille bändeille ja soundipuolikin
on parin tapahtuman perusteella ollut hyvällä
mallilla. Tämäkin tapahtuma osoitti sen,
että Turun keikoilla on edelleen kysyntää
ja paikkaan nähden väkeä oli juuri
sopivasti. Bänditarjonta oli sopivan erilaista,
vaikka CfE olikin mielestäni virhehankinta keikalle.
Kokonaisuutena ihan tiukka paketti, josta tietysti
RS veti pisteet kotiin ja Hellbox oikeastaan hyvänä
kakkosena. Keikkana oiva välipala WCH 6.66:sta
odotellessa.
«
Takaisin
|