Enochian Crescent + Behexen, Funeral Feast (Keikkaraportti: Serpent)

Tässä taas Ainoita Oikeita metallimaalman mielipiteitä Suomen perseestä, Turusta.

Marraskuun keikkatarjonta oli WCH:n osalta äärimmäisen black metal-painotteinen, sillä kuun puoleen väliin ajoittunut keikka sisälsi vain aitoa suomalaista, vaikkakin suht perinteistä, black metallia ja pseudo- ja syntikka-BM -tarjona oli suosiolla jätetty pois. Kolmipäistä mustaa
kuolemanhydraa oli päätynyt katsomaan kohtuumäärä metallisteja (puhumattakaan hangaroundeista), mutta mistään massasuosiota saavuttaneesta epäpyhiinvaelluksesta on turha puhua.

Hautajaisia raumalaisittain
Länsirannikolta ponnistava Funeral Feast sai keikan tuntemattomimpana bändinä aloittaa trion ilotulituksen pistäen kehiin pääasiassa nopeatempoista ja ehtaa black metallia. Millään omaperäisyydellä kekkeröivästä kokonaisuudesta ei ollut kyse tämän ilmeisesti nykyään
nelimiehisen bändin kohdalla, vaan meno oli lähinnä suoraviivasta tappoa selvästi skandinaavisella otteella. Jyräävän BM-murjomisen joukkoon mahtui toki väliin joku melodisempikin riffi ja hitaampikin kohta, mikäli oli hyvä sillä bändin soundit olivat suoraan jostain syvyyksien pohjalta. En suoraan sanoen muista milloin olen kuullut näin rupuisia
soundeja ja koko tavara puuroutuikin valtavasti etenkin nopeampien kohtien kohdalla melkoisesti, mikä toisaalta johtui varmasti myös Kårenin huipputason akustiikasta.

Livepuolella bändi ei tarjonnut myöskään mitään erikoisuuksia, vaan melko tavallisen black metal -keikan eli raatomaalaukset olivat jäsenillä naamassaan ja jotain releitä yllään, mutta mitään ihmeempää aktiiviteettiä ei livenä ollut. Yllätyksellisintä oli kenties nähdä Nightsiden basisti Zildja'h FF:n bassossa, mutta harmittavasti soundit todellakin veivät sen pohjan keikalta mitä biisien tuntemisesta olisi tullut. Livenäkin FF:n biiseistä kyllä jotenkin huomasi sen Gorgoroth-vivahteen, minkä olen havainnut demoistakin kuunneltuna. Yleisöäkin oli mukana ihan kohtuullisesti, joten ihan harakoille ei keikka sentään mennyt. Itse en keikkaa ihan kokonaan nähnyt, vaikkakin suurimmaksi osaksi kuitenkin, joten saatoin tietysti missata jotain
mistä olisi pitänyt kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan FF ihan livenä osaa soittaa ja homma toimisikin, kunhan vain olisi ne paremmat soundit.

Hämeenlinnan rotat
Keskipaikan ottajaksi ilmestyi Hämeenlinnan ylpeys, jo puolitutuksi tullut Behexen, joka pisti lataukseen lisää ehtaa black metallia. Valitettavasti edeltäjänsä tapaan, myös Behexenin kohdalla soundit olivat erittäin rupuiset ja kitarat puuroituivat vielä enemmän, sillä Behexenin konekivääritahdilla etenevä soitanta sai aikaan sen, että biiseistä oli vaikea ottaa selvää ellei tosissaan kuunnellut korva tarkkana ja tuntenut biisejä hyvin entuudestaan. Myös Behexen oli
asialleen vihkiytyneenä asianmukaisessa asusteessa ja välineistössä keikalla ja yleisöäkin oli mukana jo ihan kohtuullisesti. Biisipuolella täytyy tunnustaa etten tunnistanut yhtäkään biisiä, mikä selittyy suurimmaksi osaksi sillä, että en liian montaa kertaa ole Behexenin levyä tullut pyörittäneeksi vaikka hyvä levy onkin ja demoja en ole edes kuullut. Siitäkin huolimatta biisien joukosta välillä erottui edukseen joku biisi, mutta muutoin soitto oli aika tasapaksua ja nopeaa teurastausta, mistä kyllä oman osuutensa tosiaan kantaa nuo paskat soundit, joista en varmaan edes voi tarpeeksi avautua tämän raportin sisällä. Sanotaan näin, että Behexenistä saa CD:nä varmasti vitusti paremman kuvan, vaikkei edes tämänlaisesta metallista
välittäisi.

Livepuoli oli bändillä kunnossa ihan ok, vaikkei mitään erikoista tarjonnutkaan, pois lukien lentäviä rottia. En tiedä montako noita rottia satoi lavalta, muttei ilmeisesti mitään muutamaa kappaletta enempää koska huomasin rotat vasta kun olivat lattialla. Tiedä sitten tarkalleen mitä kuolemansymboliikkaa bändi ajoi tällä takaa, mutta yleisö ainakin oli rotista innoissaan vielä keikan jälkeenkin. Syvempää symboliikkaa tai ei, ainakin se sai joitain ihmisiä provosoitua ja näin ollen kai saavutti ainakin yhden tarkoituksistaan. Behexen on myöskin tutustumisen arvoinen BM-tapaus, vaikkakin suosittelen bändiin tutustumista ensin nauhoitetun materiaalin perusteella.

Sydämelliset Eenokin pojat
Pääesiintyjänä oli, kukas muukaan, kuin keikkatauolta palannut ja ilmeisesti yleisönkin innolla odottama Enochian Crescent. Keikan alku sai heti farssinomaisia piirteitä kun Kårenin sulakkeet poksahtivat. Lopputuloksena oli se, että bändin möly kuului, ainakin osittain, mutta valot olivat pimeinä. En varmasti ollut yleisöstä ainoa, joka luuli tätä jonkin sortin tehokeinoksi keikan alussa, mutta jo laulaja-Wrathin ivallisesta alkukommenteista paljastui homman olevan täysi yllätys itse bändillekin. Muutaman minuutin kestäneen räpellyksen ja odottelun jälkeen keikka kuitenkin päästi vauhtiin ja yleisö tuntui olevan mukana alusta asti.

EC:n keikka oli kenties yksi yksityiskohtaisimmista keikoista mitä muistan kaikkine pienine kuriositeetteineen. Ensimmäisiä silmiinpistäneitä asioita olikin Wrathin hiuksettomuus, joka
tahattomasti teki hänestä varsin koomisen hahmon ulkonäöllisesti, eikä hilpeyttä vähentänyt mikkiständeihin hirtetyt vauvanuket. Kitaristilaulaja Victor taas oli sotaisen mallin mukaan kiskaissut päähänsä ilmeisesti toisen maailmansodan aikaisen kypärän, joka kieltämättä loi veikeää kontrastia bändin line-upiin kun taas basisti edusti enemmän perinteistä pitkätukkablackmetallista maskeineen, ellen nyt ihan väärin muista ja kaiken kruunasi rumpalin melkoisen soviteltu ulkonäkö jopa. Kun ulkomusiikillisten asioiden tuijotteluista päästiin irtautumaan, niin pystyi kiinnittämään huomiota jopa bändin soitantaan, josta ensimmäiseksi havahduin huomaamaan, että soundit olivat kohdallaan. Puurous oli kadonnut soundeista ja tämä piti käydä vielä todistamassa sekä lavan sivulta että edestä. Tämä olikin melkoinen pakko, sillä EC:n moniulotteisista biiseistä tuskin olisi saanut vitun vertaa selvää jollain kaurapuurosoundeilla. Mieleen jäi myös suhteellisen kovalla ollut basso, joka ehkä korosti tiettyjä biisejä nimenomaan positiivisessa mielessä. Koska en suuremmin EC-fani ole ikinä ollut en biisitarjonnasta osaa niinkään kommentoida, mutta tuttuja viisuja tuntui esiintyvän ja tämä piti paikkaansa myös kovervalinnassa, joka oli, mikäs muukaan, kuin Bathoryn 13 Candles.

Kaikin puolin biisit olivat paremman kuuloisia näin livenä kuin levyltä, koska itse livetunnelma oli hyvä. Livepuolella bändillä olikin tarjottavaa lähes yhtä monipuolisesti kuin biisillisestkin. Lähes bändin tavaramerkiksi muodostunut sydänten heittely oli mukana ja veriset lihakimpaleet lentelivätkin pitkin yleisöä. Myös verellä täytettyjä kortsuja ilmeisesti sinkoili ilmassa jokunen, joten ainakin yleisö oli voideltu noin mekaaniseltakin puolelta. Wrathin kärinävokaaleita täydensi tuttuun tapaan Victorin vahvat puhtaat osuudet ja muutoinkin bändin soitanta oli huolellista ja kieltämättä keikka muistutti paljon vähemmän rituaalia kuin mitä mr.
Wrath ehkä antoi ymmärtää turkulaisen ilmaisjakelulehden sivuilla olleessa haastattelussa. Puolivälissä keikkaa verhot vedettiin kiinni ja bändi vaihtoi niin vaatetustaan ja vietti pienoisen tauon backstagella. Keikka jatkui bändi hameet päällä, ainakin Victorin ja Wrathin osalta, ja Wrathkin oli koiramaisesti virittänyt kaulapannan itselleen, mutta kappas perkele kun talutushihnaa ei vaan näkynyt missään. Loppupuolella yhden biisin kohdalla Behexenin laulajamies (jos en väärin tunnistanut) kävi antamassa ruoskaa Wrathille ja tarjosi näin vertajanoavalle yleisölle jotain seksuaalisesti kiihottavaa katseltavaa. Taisipa laulaja sitten lopussa kipata myös lihanpalojen säilytysastian veret päälleen tehden itsestään aika groteskin jättinuken näköisen. Keikan lopuksi taisivat vielä nuketin saada kyytiä lavalta ja verhot vedettiin kiinni keikan päätteeksi, josta päätepisteeseen keikan vei jonkin sortin vinkuoutro.

Ja mitä jäi käteen?
Olihan se metalli-ilta sinänsä missä ei nyt muuta varsinaista valittamista ollut kuin soundit. Huonomminkin siis olisi voinut olla. Tietysti monen mielestä myös itse bändit olivat paskaa yadda yadda, mutta eipä nyt BM-keikalle kenenkään hopparin kannata vaivautuakaan. Väkeä oli kuitenkin ihan mukavasti ja todisti taas sen, että maksavaa yleisöä löytyy Turussakin metalliareenoille kunhan vain bändit ovat oikeat. Jälleen kerran, tästä on hyvä jatkaa.

« Takaisin